Washington D.C. ja Niagaran putoukset

Taas koitti aika hypätä bussikiertueelle. Olin alunperin ajatellu mennä Washingtoniin ihan vaan Greyhound+hostelli systeemillä, mutta sitten kun tuli tarkoitukseksi päästä Chicagoon, tuli tää bussikiertue taas niin kätevästi tähän väliin ja bonuksena pääsin vielä Niagaran putouksillekin. Siinä vaiheessa olin sitten jo puolessa välissä matkaa Chicagoon, joten tää kiertuehomma katkaisi Greyhoundeilun mukavasti puoliksi. Ja pääsee paljo hienompiin hotelleihin ku mitä omat rahat oikeesti riittäs.

Capitol Hill

Memorial Dayn paraati

Tällä kertaa en jaksanu säätää nettisivun kanssa ja löytää matkakumppaneita jakamaan huonetta ja kustannuksia, joten olin ihan omassa seurassani, jaoin huoneen vain massiivisen jenkkiegoni kanssa, just ja just mahuttiin sinne kahteen jättisänkyyn yhtä aikaa. Ajattelin, että kiertue on taas täynnä kiinalaisia, ja olihan niitä ja opaskin oli kiinalainen, mutta tällä kertaa bussissa oli paljon muitakin ja opastus tuli ensisijaisesti englanniksi. Oppaalla oli hauska pinkki Ikean sateenvarjo aurinkovarjona, se oli aika höpö :P

Kosketin kuusta tuotua kiveä NASA-museossa

Kelpaaks?

Tutustuin kyllä muihin matkustajiin, nuoreen porukkaan ja yhteen tosi kivaan Navy eli merisotilaaseen. Ja taas jotain random tapaamisia ihmisten kanssa noin muuten vaan. Ärsyttävimmäksi totean yhden arabimiehen, joka oli kaverinsa kanssa ottamassa kuvaa Lincoln-muistomerkillä nuoren solttupojan kanssa. Varastin sitten sen solttupojan niiltä omaan kuvaan, ja jäin vaihtamaan pari sanaa niiden arabien kanssa. Tää toinen sitten anto käsikorun ja jutteli mukavia, mutta eipä aikaakaan ku se alko kysellä yhteystietoja. En osaa olla tyly, vaikka sen verran sain sanottua että ei se mitään hyövää ku mä lähen maasta ja vasta tavattiin, ni ei oikeen oo kiva, mutta eipä se mitään välittäny. Annoin sitten Baylorin sähköpostiosotteen ja nyt siellä odottaa siltä viesti kera puhelinnumeron, että soita ja ois kiva tavata. Miksi pitää hauskat lyhyet tapaamiset pilata tommosella ihan selkeesti turhalla roikkumisella, ehän mä sitä vois ees nähä vaikka haluaisinki, ei olla missään samalla puolen maatakaan. Hmhph, tympeetä.

Lincolnin muistomerkki

Monumentin vesieste oli alkanut toimia esteettömyyden periaatteein

Lincoln

Solttupoika

Ajeltiin ensin vähän Philadelphiaan. Sen mitä siitä näin oli isänmaallinen arkkitehtuuri ja koristelutyyli. Philadelphia oli USA:n pääkaunki ennen kuin se siirtyi Washingtoniin.

Siellä se opas menee Philadelphiassa

Washingtonissa katsastettiin ne pakolliset setit, eli kapitolikukkula (Capitol Hill), Nasan avaruus ja ilmailumuseo, Valkoinen talo (White House), Lincolnin ja Thomas Jeffersonin muistomerkki ja Washington monumentti näkyili siellä pitkin matkaa. Madame Tussaudin vahakabinetissakin käytiin ihmettelemässä, hassua kun oli nähnyt Lontoossa 2006 suuren osan niistä julkkunukeista. Washingtonissa oli panostettu paljolti poliittisiin hahmoihin. Washington on kaunis, sinne kannattaa mennä pitemmäksikin aikaa, ja siellä on paljon tasokkaita museioita, joista iso osa on ilmaisia.

Mutta missä on Bushin vaimo?

Washingtonin hotellissa olin melkeen kiljahtaa ääneen kun hetken aikaa luulin, että peitto on pussilakanassa. Sitten huomasin, että se oli vaan kääritty kahteen lakanaan. Mä en tajua miksi evoluutio on jättäny muualle maailmaan pussilakanan mentävän aukon ja sit tämmöstä kikkailua esiintyy kuitenki... Teksasin aikana törmääsin pariin jenkkiin, jotka oli tykästyny Ikean pussilakanoihin. Muutos on tulossa, toivo on elossa! Viva la Revolucion!! Kaikki pussilakanat, yhtykäät!

Vähän kaupunkia

Valkoinen talo

Menossa Jefferson muistomerkille, opas siinä keikailee taas

Jefferson

Toinen hieno elämys Washingtonissa oli kun mentiin kiinalaisbuffettiin. Siellä altaassa töllötteli kokonaisia mereneläviä. Ajattelin sitten olla rohkea ja kokeilla. Haarukalla kokonaisen pienen mustekalan tökkääminenkin tuntui iljettävältä, se oli semmonen joustava kumipala ja jotenkin brutaali olo lävistää eläin. Limainen ja sitkeen kuminen, mutta ei maistu paljon miltään. Pääsin puoleen väliin sitä mustekalaa kunnes kantti petti, ällötti vaan liikaa. Siihen puoleen väliin asti pääsin vain siksi, etten katsonut mitä puraisin, hampaat ei niin tienny mistä ne on menossa läpi. Tää jäi kiinni henkisistä jutuista nyt. Rapua en myöskään osannu syödä, en saanu sitä kunnolla ulos kuorestaan ja jaloistaan. Ruoka oli kyllä pahaa, lohi maistu uima-altaalta ja paistettu riisiki kaikessa yksinkertaisuudessaan oli pahaa. Kiinalaisen ruuan laatu on kyllä ollut tällä reissulla erittäin vaihtelevaa, suorastaan pelottaa enää kokeillakaan sitä.

 Ja sitten. Se tapahtui. Menin vessaan siellä kiinalaisessa buffetissa ja... ja vessan renkaalla oli kengän jäljet. Ja vähän niinku kuorrutuksena kakun päällä, karva jota epäilen häpykarvaksi. Pyydän anteeksi herkemmiltä lukijoiltani, varsinkin koska tässä on nyt kuvatodistekin. Mutta ei tätä tietoa voi pimittääkään. Pyydän myös anteeksi vannoutuneilta Kiina-faneilta, jotka nyt kokevat, että tämä maa saa huonoa peeärrää. Ne kiinalaiset, joihin olen oikeasti tutustuneet on olleet mukavia, fiksuja ja siistejä. Mutta. Kun ei voi puhua kaikkien puolesta. Siispä, hyvät naiset ja herrat: kengänjälki feat häpykarva:

Noniin, takaisin asiaan. Toisena päivänä hurautettiin sitten Niagaralle. Matkalla pysähdyttiin johonkin lasimuseoon ja tajusin, että kaikki ei olleet ottaneet sinne lippua. Ihmettelin itse siinä syntyjä syviä, että miksi ja miten ihmeessä minä sinne päädyin. Oli siellä jotain miljoonien arvoisia Egyptin ajan laseja, itse otin kuvan vain tästä HIV-virusta esittävästä lasiteoksesta. Oli vissiin hieno.

HIV

Niagaran putoukset oli ihan messevät. Mentiin ensin veneajelulle, joka käyttää lenkin keskellä putouksia. Pistettiin päälle semmoset hienot sadeviitat ja olivat kyllä tarpeen, putoukset heitti niskaan kunnon suihkun. Se oli aika siistiä, onpahan käyty heittämässä pimppistä sielläki nyt. Sitten katottiin vähän leffaa hulluista, jotka on touhunnu sen putouksen kanssa henkensä uhalla. Ensimmäinen kosken laskenut oli 1901 Anne Taylor, vanhahko nainen joka laski sen puutynnyrissä ja oma poika pisti äitinsä kissan kanssa koskeen. Siihen aikaan koskessa oli enemmän vettä, joten elossa tuli eukko alas, ja kissakaan ei kumma kyllä murskautunut. Kosken päältä on menty myös köydellä kävellen ja veden pinnan laskettua ja kivien tultua esiin laskuvälineet muuttui pehmustetuimmiksi. 60-luvulla yhdestä moottoriveneestä hajosi moottori, ja veden varaan joutui mies, ja sisko ja veli. Mies kuoli, sisko pelastettiin viime hetkellä ennen putousta ja poika selvisi ihmeen kaupalla pudotuksesta.

Kevätmuotia 2012

Kävi märäksi

vesisuihkuseinämää

Tän kerran bussikiertue kulki itseasiassa Virginian, Marylandin ja Pennsylvanian läpi, mutta en nyt silleen roiskinu kameralla kuin aiemmin, vähän tässä rauhoittunu sen suhteen vissiin. Annoin itselleni luvan nukkua, varsinki ku sattui tuuri ja sain itselleni koko takapenkin ja sain oikeen oikasta sinne. Paitsi, että nyt muistinkin, että bussin ikkunoissa oli massiiviset tarrat, niin senhän takia niitä kuvia ei voinut ottaa. Melkeen jo luulin että olin kehittynyt jossain, mutta komento takaisin...

Bussikiertue päättyi osaltani illan hotelliin jonkun matkaa Niagaralta. Olin suunnitellut seuraavana päivänä meneväni tutkimaan Niagara Fallsin kaupunkia, mutta siinä ei kuulemma ole mitään nähtävää. Laiskuus ja väsy on nykyään hyvin herkästi läsnä, joten antauduin sitten sille ja pyykkäsin samalla loikoillen hotellin altaalla. Ja sen jälkeen norkoilin hotellin aulassa. Pyykkikoneen käynnistämisessä tarvitsin erään huoltomiehen apua, ja siinä tuli vähän turistua niitä näitä. Myöhemmin se näki, kun parsin kasaan sisäreidestä hajonneita caprejani, (joissa ehdin kulkea reikineen monta päivää kun en päässyt käsiksi neulaan ja lankaan) ja se tiesi, että oon reppureissaaja ja messissä on tällä hetkellä melkeen koko elämä. Näytin varmaan tosi säälittävältä siinä ommellessani, kun se toi mulle kaks kertaa salaa ruokaa hotellin pienestä keittiöstä, mistä ei ruokaa saisi tolleen vaan jaella. Hirveen kiltisti tehty. Lepäilystä tulee kumma kyllä hieman huono omatunto, kun ei olekaan näkemässä ja kokemassa asioita, vaikka psykologin tynkänä tiedänkin, että levosta pitää huolehtia.

Takana siis Kanada

Vietin siis aikaani hotellilla niin paljon, koska olin varannut yö-Greyhoundin Chicagoon. Kolmella vaihdolla. Mikäs sen mehukkaampaa. 13h. Eka bussi lähti Niagaralta, ja vähän ketutti kun hotellilta meni 40 dollaria päästä siihen bussiin taksilla ja koko bussimatka maksoi vain 60 dollaria.

Ketutus kuitenkin haihtui kun bussiasema eli siis pieni matkamuistopuoti oli yhden mukavan miekkosen ylläpitämä ja se intoutu puhelemaan mulle enemmänki ku kuuli että oon psykologi. Pääsin vähän ineen tähän pikkukaupungin sielunmaisemaan. Niagaran putoukset on vähän ku Tornio ja Haaparanta, välissä vaan tämä pieni puro. Nyt sitten tää Haaparanta eli Kanadan puoli kehitti ittensä huippuunsa ja rakensi kasinoja yms, kun taas Tornio eli Usan puoli päätti panostaa puistoihin työpaikkojen sijaan. Tornio näivettyi ja muuttui vähän slummimaiseksi ja jäi kehityksestä jälkeen. Pienet koululaisetki sai turpaansa matkalla kouluun. Tämä mies tunsi henkilökohtaisesti useimmat Niagaran putousten hurjapäät. Henkiin jäänyt poika oli oikeen mukava sälli, nyt 50v, mutta sen piti muuttaa Alabamaan pakoon julkisuutta. Tämän pojan lisäksi vain 3 muuta ihmistä on ikinä selvinnyt pudotuksesta ilman mitään suojakoteloa, ja nämä kolme muuta olivat epäonnistuneita itsemurhayrityksiä. Niistä ei enää hirveästi uutisoida, koska Niagaralla tehdään itsemurha keskimäärin joka toinen päivä. Jostain syystä useammin tältä onnelliselta Kanadan, eikun anteeksi Haaparannan puolelta. Mies kysyin minulta, miloin kävin veneajelulla ja sitten se harmitteli etten mennyt tänään, koska tänään oli taas yksi "vapaasukeltaja", ja turistiveneet pysähtelee kosken alajuoksulle pidemmäksi aikaa kuin normaalisti koska ne yrittää bongata sitä ruumista. Rannoilta ruumiin löytämisestä saa 25 dollarin löytöpalkkion ja tämä on suosittua ajanvietettä lapsille, tämäkin ukkeli oli pienenä kaivanut joen varrelta ruumiita rahan toivossa. Siis ajanvietettähän se tuokin. Äiti sanoi, että niille maksettiin pienenä käpyjen keräämisestä kauppaan, jotta niistä saa istutettua puita. Tää on sit vaan Niagaran versio taskurahan keräämisestä.

Joku meditoi keskellä koskea ja joku kuvasi

Joten pitihän sitä mennä matkimaan

Mukava Navy mies, sen nimi kuulosti ihan siltä hajuvesi Chanelilta. 

Kävele Jenkki, kävele! :D

Seuraavaksi spoiler-alert: Jos joku muistaa katsoneensa televisiosta David Copperfieldin puulatikossa tekemästä putouslaskusta, niin tiedoksi, taikuri ei käynyt ikinä lähelläkään sitä koskea. Tämä tietolähdemiekkoseni sai aikoinaan hyvät rahat tempun avustamisesta, ja sitä kuvattiin 10 päivää jotta se saatiin lavastettua hienoksi. Sori äiti, mä tiesin että tää oli sulle hieno hetki aikoinaan, muistan ku katottiin tätä telkusta. Mutta Daviddi oli kuulemma ku iso vauva, ku sitä siellä koskella kuvattiin.

Kanadan puolen versio Las Vegasin Strarospheresta

Mutta niin, sitten siihen Greyhoundiin. Bussissa nukuin niin paljo ku pystyin vältellen post-Greyhound-insanityä, mutta ainahan se sieltä kuitenkin tulee. Siinä asemilla vaihdellessa näkee taas vaikka mitä kulkijaa. Ihmettelin vähän Amish-ihmisiä, jotka on siis 1800-luvun elämäntyyliin elävä "klaani", miehillä on tukevat kääpiöparrat ja naiset on pukeutunu kokomustaan. Sitten tutustuin Clevelandissa naiseen, joka kertoi innossaan, että kaupungissa ois muutaman viikon päästä Jeesusteippifestivaalit. Siis ilmastointiteippikonferenssit, tai jotain. Jesari on kuulemma Clevelandista kotoisin, ja ensin oli hiffattu, että miks sen pitää olla harmaata, ja sen jälkeen markkinoille on laskettu mm Hello Kitty jesaria, ja nyt näissä konferensseissa ihmiset esittelee erilaisia teippikyhäelmiään. Koska se on vedenpitävää, siitä on tehty mm vene.

Matkailu avartaa. Sen vielä lisään, että voi kiesus taas näitä satunnaisten turistien ottamia kuvia musta. Washingtonin kuvat musta on muutenki niin kamalia ku hirvee hiki virtas siellä helteessä, mutta ei voi käsittää  miten joku voi esim pitää hienona semmosta kuvaa, missa puolet kuvasta on lähikuvaa mun kasvoista ja toinen puoli on sumea Valkoinen talo. Ja ottaja vielä kehui että tulipa hyvä. Ja näitä on useita. En minäkään mikään vuoden valokuvaaja ole, mutta kyllä välissä oikeasti harmittaa kun on pyytänyt jotakuta ottamaan kuvan ja saa oikeasti hävetä sen jälkeen kun sitä kuvaa katsoo, ja ei auta muu ku kiittää nätisti.

Ja vielä se Washington monumentti