San Antonio: Enter Cowgirl!

San Antonio, miljoonakaupunki Teksasin eteläpuolella, teksasilaisen ja meksikolaisen kulttuurin risteymä ja Amerikan Mammani koti. Jaa, että mikä mamma? Tässä ehkä paras vinkki, mitä voin antaa tuleville vaihtareille: selvittäkää löytyykö kahdenvälisen diilin toisia osapuolia eli Baylorista Jyväskylään tulijoita. Nimittäin, jo keväällä 2010 löysin facebookista Amandan, joka tuli syksyllä Jyväskylään. Autoin suomalaisen elämän opettelussa ja hengailtiin muutenkin ja nyt ollessani hänen maailmassaan osat vaihtuivat, tosin Amanda itse on yhä Suomessa. Amandan äiti halusi tavata minut ja kiittää avustani joten tässä nyt kirjoittelen katsellen telkkaria Mamman ja Amandan veljen kanssa ja Amandan pikkukoira nukkuu sukkaani vasten. Annoin Amandalle omia tavaroitani vaihtoni ajaksi ja itse tein oman löytöretkeni Amandan huoneeseen saaden mm ergonomiapetarin.  Ps. koko perhe kuorsaa (kovaa), myös koirat (kovaa!).

mummon Mammalle kutomat sukat - koska Teksasissa on niin kylmä...

Tulin tänne perjantaina bussilla (jotta teksti pysyy lyhyenä kerron tästä omituisesta kulttuurikokemuksesta myöhemmin autoilun yhteydessä) ja Mamma haki minut asemalta. Ajettiin heidän talolle ja aloitettiin valmistautumaan illan naisten iltaan Mamman kirkossa. Mamma oli vastuussa jälkkäristä, joten dippailtiin Teksasin kokoisia mansikoita suklaaseen. Itsekin pääsin esittelemään keittiötaitojani. Mamma poistui hetkeksi ja ihan tosissaan suklaakattila oli hallinnassani ehkä 10 sekuntia ja sytytin keittiöpyyhkeen tuleen (kaasuliesi). En edes tajunnut ensin että kyllä se pyyhe tosissaan on liekeissä, ei jotenkin mahtunut päähän että miten se nyt silleen roihahti ja tultako tuo on. Sitten ymmärsin heittää sen tiskialtaaseen.

Kirkossa käytiin viikonlopun aikana yhteensä 2 kertaa, molemmat kerrat  oli niin käsittämättömiä, että jätän senkin kokemuksen myöhemmäksi kun kerron enemmän näistä uskon asioista. Voin luvata, että meno on aikamoista, mutta olen iloinen kun olen saanut sen nähdä ja että olen itse avoinmielisesti lähtenyt sitä katsomaan ja kulttuuriin tutustumisen merkeissä erittäin avaavia kokemuksia.

Lauantai aloitettiin nukkumalla pitkään, enemmän tai vähemmän pommiin, mutta uloskaan ei kyllä olisi voinut mennä kun yöllä myrskysi tulvaksi asti. Mammakin on yöpöllö, joten valvottiin pitkään ja katsottiin hulluja amerikkalaisia tv-ohjelmia. Amanda oli tenttiin lukemistaan vältellessään naputellut kokonaisen miniuutislehtisen joka sisälsi kaikki hänen lempijuttunsa kaupungissa ja myöhemmin hän loi meille aikataulun koko lauantaipäivälle. Isoveli ja Mamma nauroivat tyttösen tehokkaalle mutta pikkutarkalle kontrolloinnille, kaikella rakkaudella. Huomaa, miten olisi ikävä kotiin, vaikka Suomessa viihtyykin ja haluaisi olla täällä itse näyttämässä mulle paikkoja (ja syömässä).

mamman talo

Aamiaiseksi haettiin drive-in tacot ja lähdettiin cowboy bootseja ostamaan (vinkkinä taas, hyvä ketju aidolle ja kohtuuhintaiselle comboytavaralle: Cavender’s). Bootsit on kalliit, enkä ensin ajatellut sellaisia hommaavani, mutta nähtyäni miten kauniisti ne on kirjailtu aloin miettiä, että kerranko sitä on mahdollisuus sellaiset ostaa. Valintaprojekti oli sitten aikamoinen.

voittajat, ja kärsivällinen myyjä + aiemmin asioineen suomalaisen papin ostamat popot

Uusien bootsien kanssa kopsuteltiin sitten Rodeoon. Rodeo kiertää eteläosavaltioita ollen 3 viikkoa paikoillaan per kaupunki. Rodeo sisältää huvipuiston laitteineen, eläinnäyttelyitä, ruokakojuja, kauppoja ja erinäistä muuta nähtävää ja tietysti itse rodeo-kisat. Skipattiin laitteet, koska halusin käyttää enemmän aikaa siihen cowboy-fiilistelyyn. Ensimmäisenä mentiin katsomaan possukisoja, pikkuporsaat juoksi kehän ympäri ja voittajasta sai lyödä vetoakin. Siinä vieressä pyörähdettiin sitten ”silittelyeläintarhaan” eli päästiin kävelemään maatilaneläinten keskelle ja silittelemään kilejä, possuja ja laamoja/alpakoita yms.

ui ui!

lellipentu-laama/alpakka/mikä lie

Rodeossa yleisen kiertelyn ja cowboy-kulttuurista oppimisen lisäksi iso osa ajasta kului stetsonin hankintaan. Lopulta pitkän kokeilu-urakan päätteeksi löytyi hinta-laatusuhteeltaan loistolöytö, joka vielä muotoiltiin kasvoilleni sopivaksi. *happy happy*

Seuraavaksi ostin sitten laukun, jossa on takana oma tasku pienelle käsiaseelle. True story! Mutta oli kiva kävellä ympäriinsä kaikkien ostosten jälkeen ja liittyä muiden cowboy-ihmisten sekaan. Bootseja käytetään arjessa säällä kuin säällä, mutta Wacossa en ole hirveästi stetsoneita nähnyt. Sitä en kyllä tiedä miten se Suomeen tuodaan, mutta tuodaanpa kuitenkin.

Siitä vähän rapeata pekonia pöytään!

Rodeoshow oli mahtava elämys. Meidän istuinpaikat oli niin korkealla, että tunsin pientä korkeanpaikankammoa. Jutun juju oli muutakin kuin show, cowboyt ja cowgirlit oikeasti kisasi finaalipaikoista kauden päätöskisassa mm lassoamisessa ja sidonnassa, tiimilassoamisessa, hevosen käsittelyn nopeuskisoissa, vikuroivan hevosen selässä pysymisessä ja härän selässä pysyttelyssä. Hurjaa meininkiä. Väliajat täytti pienet kisat, joista hämmentävin oli kun lapset laitettiin juoksevien lampaiden selkään ja siitä ne sitten putosi kovasta vauhdista. Kaikki sai massiiviset pokaalit ja voittaja usean tonnin arvoisen vyönsoljen. Nuorten kisassa jokainen nuori, joka saa kiinni vasikan saa pitää sen ja ideana on kasvattaa vasikka aikuiseksi, myydä se noin 25000 dollarilla ja mennä yliopistoon. Ns lehmästipendi. Sen vielä sanon, että harmikseni ne lihaksikkaat, seksikkäät cowboyt on olleet vähemmistössä suurimman osan ollessa keski-ikäisiä ja turvatyynyllä varustettuja.

rodeopelle

stipendiaatit

Daughtry, illan esiintyjä

Sunnuntaina ensin Krispy Kreme donuts, jossa sai ilmaisia donitseja suoraan tuotantolinjalta ja sitten tietty sunnuntaikirkko. Ja sen jälkeen, koska elämässä pitää olla tasapainoa, pitkään odottamani tankotanssitunti a.k.a stripper class, jonne Mamma minut vei ja päätyi lopulta istumaan reunalle ja seuraamaan puhtaasta uteliaisuudesta. Siinä sitä kaksi maailmaa kohtasi :D Taas kerran, teksti on jo pitkä, joten palaan asiaan.

Donitsit ja Amandan ISOveli

Iltapäivällä tutustuttiin sitten kaupunkiin ja sen kauniiseen River Walkiin eli kaupungin halkaisee pieni joki, jonka reunoille on rakennettu kaunis ravintola- ja kävelykatu. Lilluttiin turistiveneessä joen ympäri ja käytiin syömässä Hard Rock Cafessa. Aloitin New Orleansissa HRC t-paita+haalarimerkkikokoelman, mutta laskin sen toteuttamisen kaikissa suunnittelemissani kaupungeissa tulevan maksamaan noin 300$, joten vähän pitää ehkä miettiä tätä vielä kerran. Maanantaina, kun Mamma meni töihin, menin vielä itsekseni hillumaan kaupungille ennen kuin Mamma vei minut takaisin kotiin. Se itse halusi ajaa sen 3h suuntaansa, vaikka bussiakin olen tarjonnut. Mutta on se vaan ihana ja herttainen ihminen :)

Will you be my Valentine? ...Onks pakko?

Ensin vähän taustatutkimusta. Ystävänpäivä on massiivisen markkinakoneiston huippuluomuksia ja taas yksi ansa rassukoille amerikkalaispojille heidän deittiensä odotusten täyttämiseksi. Kansana jenkit on erittäin suurieleisiä ja siihen tottuneena vaikuttaa että mikään ei tunnu riittävän ja aina on oltava suurempaa ja näyttävämpää. Tämä näkyy tietysti kaikkialla, rakennuksissa, liikuntasaleissa, urheilupeleissä, mutta erityisesti näissä sydämen asioissa. Keskustelin kämppisten kanssa siitä, kuinka Prom-tanssiaisiin tytön kutsuminen on vain hitusen pienempi juttu kuin itse kosinta. Kämppisten kavereita on pyydetty tanssiaisiin järjestetyllä helikopterikyydillä, limusiini+illallinen setillä ja joku taisi olla täyttänyt tytön auton ilmapalloilla, joista yhdessä erivärisessä on ohjeet seuraavaan paikkaan ”aarrekartassa” ja joka pisteessä tyttö saa erinäisiä lahjoja, kunnes lopulta löytää pojan ja tulee kutsutuksi tanssiaisiin. Itse mietin tässä kohtaa, että miten se kieltäytyminen tämän jälkeen onnistuisi… Onko kyseessä tyttöjen massiiviset odotukset ja massiiviset pettymykset jos kuulee kavereiden kutsutun vielä dramaattisemmin vai onko tämä lähtenyt poikien halusta varmistaa deitin suostuminen? Jos deitin kanssa ei olla sovittu, että me nyt tykätään toisistaan, niin kokisin tämän grandiositeetin erittäin ahdistavaksi ja takertuvaksi.

Vaaleanpunainen pommi räjähti Walmartissa. Karkkihylly.

Lahjahylly

Naimisiin pyytäminen on sitten vielä isompi juttu. Yhden kämppiksen kaveria oli kosittu varaamalla kokonainen laskettelurinne omaan käyttöön ja tytön laskiessa alas mäkeä lumeen oli kirjoitettu kosinta. Kosintahetkessä on yleensä mukana myös valokuvaaja ja vanhemmat. Matkallamme luolaretkelle moottoritien yli lensi pienoislentokone joka veti perässä kylttiä ”(nimi) I love you! Will you marry me?” Sanomattakin selvää, että kosintaan uppoaa hilloa. Ja tavallinen suomalainen vain menee toiselle polvelle ravintolassa, miten epäkunnioittavaa… Tai tunkee sen sormuksen barbaarimaisesti jälkkäriin. *sarcastic eye roll*

kuvitelkaa tähän kohtaa C.S.I-zoomaus, ja pystytte lukemaan tekstin!

Noh, ystävänpäivähän on täällä rakastavaisten juhla, toiselta nimeltään Single Awareness Day. Masentavaa ja päivällä onkin paljon vihaajia. Olen selittänyt suu vaahdossa miten Suomessa päivä on nimeltään Ystävänpäivä, koska rakastavaisille on oma vuosipäivä, kuka muistaa ystävää? Tähän ajatukseen on ihastuttu totaalisesti ja vaikka täälläkin ystävälle voidaan antaa kortti tai karkkia, se ei ole sama asia kuin Suomessa.

korttini kämppiksille, jotka kovasti yritti lausua tekstin 

Mies on tässäkin päivässä se päävastuullinen ja päivän huomioimattomuus tarkoittaa periaatteessa sitä, ettei välitä. Tytölle on annettava lahjoja ja jos ollaan samalla paikkakunnalla luultavasti keksittävä jotain yllättävää tekemistä. Kämppiksistä yksi on kaukosuhteessa ja sai paketin, toisella on orastava suhde tuloillaan ja kolmas on vain tietoinen sinkkuudestaan. Orastava suhde sai viime viikolla paketin tältä pojalta, joka sisälsi pojan lukioajan pelipaidan, jolla on pojalle merkitystä. Tätä pidettiin pienenä merkkinä tulevasta avioliitosta, käytännössä. Sitä kirkunan määrää... Nimittäin vastattuaan myöntävästi Prom-kutsuun tyttö pukeutuu usein pojan paitaan näyttääkseen olevansa ”merkattu”. Ja sitten ystävänpäivänä kämppis sai vielä ruusupuskan, karkkia ja nallen postissa.

Kuvassa myös minun äidiltä saadut salmiakit!

Merkityksellinen paita

Omalla kohdallani ystävänpäivä meni vaihtelevasti. Päivä oli aamusta iltaan luentoja, jotka oli ihan säkenöiviä vaihteeksi. Psykodynaamisen tunnilla pelattiin Texas Hold’em-peliä sydänkarkeilla verrataksemme terapiaa pokeripeliin. Terveyspsykan tunnilla harjoiteltiin stressinlievitystä ja tietoista syömistä suklaapalalla (hot hot mindfulness) pinkkien powerpointtien kera. Koulun jälkeen menin syömään taas international dinnerin, mutta kaverini, joille olin kortinkin tehnyt jakaakseni tätä YSTÄVÄnpäivän sanomaa, eivät olleetkaan siellä. Olin intona odottanut päivän lopuksi koittavaa kalliokiipeilykurssia, mutta se olikin peruttu. Kävelin sitten ihan kärttynä kotiin ja koko päivän mietittyäni omia tärkeitä ihmisiäni voisin sanoa menneeni hetkeksi ihan höveliksi ja paha mieli suli kun kotona odotti kirje kaveripojalta Kortepohjasta. Sisällä oli nakukalenteri larppaajatytöistä, jota en ehkä uskalla ripustaa tähän ”herran kukkaroon”, ainakaan kovin näkösälle paikalle, mutta ajatus toisen muistamisesta lämmitti mieltä joka tapauksessa.

Siinä kohtaa sain sitten tekstarin kerran tapaamaltani mieheltä, joka pyysi minua ulos. Kämppiksen kanssa yritettiin pähkäillä, että onko ne treffit vai ei. Amerikassa ihmiset tapailee toisiaan herkemmin ja ilman sen suurempaa agendaa ja sen hahmottaminen ollaanko treffeillä vai ei on hankalaa. Suomessa treffeille mennään vain jos ollaan tosissaan kiinnostuneita, ei niinkään huvin ja urheilun vuoksi. Sosiaalisesta viidakosta hämmentyneenä vastasin myöntävästi mutta varuiksi puhuin aina vain hengailusta ystäväpohjaisella meiningillä ja suostuin ihan sen vuoksi, kun se on ihan kiva tyyppi ja haluan kuulla enemmän iranilaisesta kulttuurista, joka on hyvin erilainen kuin olen kuvitellut. Pelattiin biljardia ihan kuin kaverit yleensäkin, paitsi että vastustelusta huolimatta en saanut maksaa mitään. Lopussa halattiin, sain pusun poskelle ja lahjakorin, jossa oli suklaata ja nalle. En hirveästi nauti näistä sekavista kuvioista kun ne kohdistuu minuun, joten vähän ahistuneena tulin kotiin. Kämppiksillähän on tietty hauskaa seurata kun minä urpoilen heidän kulttuurinsa seassa.

Osa talon naisten "saaliista"

Loppuun vielä viimeinen havainto amerikkalaisesta sosiaalisesta kontaktista. Tavattaessa kuuluu aina kysyä toiselta mitä kuuluu, mutta vastaus on aina vaan että hyvää, entäs sulle. Itse koen velvollisuuden tuntoa kertoa oikeita kuulumisia, mikä tekee tästä monta kertaa päivässä tapahtuvasta asiasta vähän väsyttävää. Toisaalta tuo alkuperäinen small talk versio on ärsyttävän pinnallinen. Näitä tulee myös tekstarina, mikä on puuduttavaa naputtelua 10 dollarin samsungillani. Piti tottua siihen, että jos poika on yhteydessä monta kertaa päivässä, se ei tarkoita vielä että oltaisiin kiinnostuneita. Aivojen pitää vaan toimia eri sosiaalisella akselilla täällä, eli toisin sanoen en tiedä enää mistään mitään. Noin yleensä pidän kyllä amerikkalaisia paljon sosiaalisesti älykkäämpinä ja kohteliaampina kuin suomalaiset, vaikka se onkin joskus poissa aitoudesta ja syvällisyydestä, mitä arvostan suomalaisissa.

Punainen maan matonen

Nyt täytyy todeta, että kun päästin tämän kirjoittelun viime viikon osalta vähän pitkäksi, niin en kyllä edes muista että mistä piti kirjoittaa. Kehitin uuden jännittävän riippuvuuden, eli totaalisesti ihastunuin nettishoppailuun, nopeaan toimitukseen ja laajaan valikoimaan sekä huokeampiin hintoihin. Vaikkakin yllätyksekseni kaikki asiat eivät olekaan halvempia kuin Suomessa. 

Yksi viikon jännä pala oli hiusten värjäys. Väri on kampaajien käyttämä, ilman ohjeita tullut ns superväri (Elumen) jossa on runsaasti pigmenttiä ja keston pitäisi olla täysin omaa luokkaansa, mikä on punaisen värin ylläpidon kannalta erittäin toivottavaa. Apuna tämän ihmeellisen värin kanssa minulla oli online-parturi rapakon takaa, eli parturikaveri Skypessä. Ja kuten jokainen kotiparturi valmistautuu suoritukseen ammattilaisen ottein, oli minullakin kätöset nätisti suojattuna – Walmartin kauppakassiin.

Terveisiä iloiselle ammattilaiselle!

Kokemus oli sinänsä jännä, väri levittyi kuin vesi, helppoa kuin heinän teko, se ei haissut (pitäisi olla superystävällinen hiuksille ionitekniikan ansiosta) ja puolen tunnin päästä pesulle, jossa vielä kiinnikeaine ns hoitoaineena. Suihkuhan näytti kuin Psykossa, punaista väriä roiskui kattoon asti. Lopulta touhu muuttui urheilusuoritukseksi, koska väriä valui vielä vartin päästäkin. Pakko oli vaan lopettaa, kunto loppui siihen heilutteluun ja kuumassa ja kosteassa äheltämiseen. Nyt viikkoa myöhemmin vieläkin pesussa lähtee punaista väriä. Mutta oli se sen arvoista, lopputuloksessa oli ”sitä jotakin”. Huolimatta siitä, että vielä viikon päästäkin on päänahassa punaisia länttejä ja pari päivää kuljin punaista niskassa ja jakaus tuntui vähän aikaa purppuraiselta. Mietin että onkohan tämä liikaa paikallisväestölle, kun pariin päivään en kuullut juurikaan mainintaa uudesta väristä. Liikuntakeskuksen talkkari kyllä vinkkasi silmää, että kai sekin on jotain. Nyt on taas värin vähän rauhoituttua tullut kehuja ns normaaliin tahtiin.

valossa

varjossa

Kämppisten kanssa käytiin ostoksilla. Wacosta löytyi jännä pikkusten putiikkien rypelmä, eli iso tila jossa paljon pieniä putiikkeja. Vaikka mitä jännää olisi löytynyt, mutta mukaan tarttui lasten kivääripyssy, jonka päässä on puukorkki, joka sanoo tosi hauskan PLOP! kun aseen "laukaisee". Patu (kyllä, minä nimesin sen...) esiintynee joskus villimmässä kuvassa, nyt vain kera ex-tempore köyhän ritarin, jotta kämppikset ei heitä leipää roskiin.

Texasilaisia huoneentauluja:

Hitto ku ei osaa päättää minkä näistä risteistä ottaisi...

Hyppään sitten viikon highlight:iin, eli osallistuttiin Julian kanssa luolastoretkelle Austiniin. 

Edellisen päivän mailissa mainittiin että ottakaa vaatteet, jotka saa likaantua, mutta koskaan ei voi tietää näistä jenkeistä onko vastassa oikeasti mitään jännää. Ei voi tietää, jos kyseessä on vain pyyntö olla vaatimatta korvausta merkkifarkkuihin tulleesta tahrasta. Eli vähän niin kuin odotettiin sellasta sisään käveltävää isoa luolaa, jossa on turistireitit. Pukeuduin kuitenkin varuiksi huonompaan kerrastoon, vaikka ei se nyt niin huono ole kun ei tullut raahattua Suomesta mitään surkeata kamaa. Paitsi kengät on mallia roskiin lentävät talvikengät.

Vastassa oli sitten ensimmäiseksi tällainen reikä:

Että hitusen hämärän oloinen setti. Sitten eikun kypärät päähän ja polvi- ja kyynärpääsuojukset päälle ja sisälle mentiin. Heti alkuunsa kävi selväksi, että nyt saattaa kyllä vähän hiekkaa/mutaa/kiviä tarttua mukaan vaatteissa. Alkututustumisen (ja jenkit ihan oikeasti muistaa ryhmäläisten nimet, ihan hävettää kun en itse kykene samaan ja aina ajattelen että mitä sitä turhaan, eihän näitä ihmisiä näe ku tämän päivän) ja alkurukouksen jälkeen sitten jonossa mentiin otsalamppujen valossa.

mahtuu mahtuu!

Koko reissu yllätti minut täysin olemalla paljon enemmän extreme kuin osasin toivoa. Ryömittiin pilkkopimeässä otsalampun valossa mahallaan pikkiriikkisistä koloista, kiivettiin lohkareiden ylitse ja kivien seassa. Yksi kohta luolastosta oli nimeltään synnytyskanava ja isojen miesten kohdalla se siltä kyllä näytti ja kuulostikin. Harteikkailta miehiltä kesti 10min per ukko ähkiä itsensä läpi ja kuulemma hengitys tapahtui klaustrofobisesti puolella keuhkolla. Neuvottiin myös ottamaan kypärät pois sitä koloa varten, koska paniikki iskee äkkiä ja tehokkaasti jos alkaa tuntua että pää jää jumiin. Takaisin tultaessa pari miestä eksyi muusta ryhmästä ja alkoi ihan tosissaan tuntua että tämä on ihan oikea paikka nyt, kun ryhmän johtaja lähti pelastusretkelle ja ohjeena oli jatkaa suuntaan X kohti pintaa jos ei kuulu takaisin puolessa tunnissa.

suuri huone otsalamppujen valossa

ylläoleva salamassa

mies kolossa!

vähän tuli hiki

4h reissu, luonnollisesti ilman vessataukoja ryömien ja kontaten ja koko ajan oli todella kuuma. Matkaa kertyi ehkä 400m, ei mikään maraton mutta noissa oloissa ihan nokko (vähän kuusamoa tähän väliin, tämä tarkoittaa että tarpeeksi). Ylpeys ja omien rajojen rikkominen ja laatikon reunojen totaalirevittely tuntui hyvältä. En ole ahtaiden paikkojen ystävä.

siellä se mato luikertelee

Sama paikka kuin ylhäällä, mutta ilman salamaa

Kotiin päästyä aivot ei sammuneet ilmeisesti koko yönä, aamulla väsytti enemmän kuin nukkumaan mentäessä ja diagnosoin seuraavan päivän jälkeisen olotilan post-cave-depressioniksi, eli luolan jälkeiseksi masennukseksi, jonka oireet muistuttivat hyvin pitkälti krapulaa.

urheat ryömijät, jo vähän siistiyneenä itseasiassa

Loppuun hämmentynyt huomautus, kun löysin blogini tiedoista tilastoa siitä, millä Google-hakusanoilla blogiini on löydetty. Eniten tietty etsimällä Skyie nickilläni tai Skyie oma blogi, mutta tilastoa dominoi myös erinäiset karkit kuten warheads ja marabou sekä punainen hiusväri. Näiden lisäksi suosituissa sanoissa on blogiini löydetty myös hakusanalla sadomasokismi. Siis…. Siitähän minä kirjoittelen päivät pitkät, kokemuksen syvällä rintaäänellä. Hyvät lukijat, olette saapuneet asian ytimeen!

Loppuun vähän kuvia sadomasokistisista orgioista (hakusana; sadomasokistinen orgia):