Elämää

Hello life, I’m happy. Just nyt, just näin. Ehkä jopa huomennakin. Tänään on hyvä aamu, eikä siihen ole sen kummempaa syytä, ainakaan en osaa edes syväanalysoida semmoista itsestäni. Yksi syy on kyllä valehtelematta se, että tänään ei tarvitse välttämättä opiskella, mikä on tietysti omiaan piristämään mielialaa. Siihen liittyen eilen oli oikein hieno päivä. Kliinisen psykan tunnilla sain kuulla, että 20 sivun kurssiessee on peruttu! PARTEEEHH!! Se ois ollu ärsyttävän spesifi, oma aiheeni olisi ollut tutkia miksi skitsofreenikot eivät kykene ilmaisemaan tunteita. 20s moisesta, ajattelin mielessäni että kamoon, mä oon suomalainen, mä tartten 2 lausetta ja luettelen ne aivoalueet ja välittäjäaineet jotka siihen osallistuu ja se on siinä, loput tekstistä voin kirjoittaa sitten Teksasin kummallisesta säästä.

Mistä puhuen joka kerta kun astuu ovesta ulos vastassa on ns lehmän hönkäys, eli 25-30 astetta ja hiton kosteeta. Yksi päivä vähän sateli ja Suomessa jos sataa, niin pistetään vaatetta päälle kun yleensä se sade viilentää ikävästi paljaalla iholla. Täällä en tiedä että mitä hittoa pitäisi tehdä kun vaatteet päällä läkähtyy mutta ilman kastuu. Muutoin nautin kyllä lämmöstä, mulle kyllä jankutetaan että elä ny kehtaa vielä valittaa että on kuuma, vastahan tässä kevättä mennään, että kyllä se kohta iskee 40 ja enemmän asteita. Se on tämän suomalaisen sulamispiste, sanon minä, vesi muuttuu höyryksi 100 asteessa, Anu jossain siinä 35 tienoilla. Paikalliset nauraa espanjalaisten siestalle, joka tapahtuu siinä 30 asteen säässä, teksasilainen ei mitään siestoja vietä vaikka lämpöä on 45+. Sisällä asunnoissa ja rakennuksissa on sitten mielestäni maailman tehokkain ilmastointi, lehmän hönkäyksestä jääkaappiin, mikä tekee asuvalinnoista aika haastavia.

Paikalliset pukeutuu mikrosortseihin ja itse ostin kahdet joku aika sitten. Mainittakoon että koen ne erityisen haastaviksi, koska en ole tottunut esittelemään valkoisia bloboreisiä pitkin pitäjiä. Toiset on sporttisortsit ja toiset farkkusortsit ja tässä säässä ne on melkein henkiinjäämisvälineistöä. Kuitenkin minua niin paljon ”isoluisemmat” ihmiset käyttää niitä, että uskalsin sitten sekaan. Otin sen, niin kuin niin monen muunkin asian elämässäni, kehityskohteena, että reidet tiskiin ja itsetunto kohilleen. Ylipäänsä olen viime vuosina huomannut miten monta vuotta multa on menny ihan ohi ollessa epävarma ja ujo ja kituessa (turhaan) ikävässä ruumiinkuvassa. Rantakunnossa ne hylkeetki on, ja tällä yritetään mennä. En silti väitä että se ois ihan kitkatonta. Itsehän olen vakuuttunut, että mulla on sixpack, sillä on vaan semmonen suojapanssari tuossa edessä pitämässä innokkaimmat fanit loitolla :D Ja mitä nerokkain tapa tuoda kaikki nämä jälkkärit Suomeen, ruumiinvarasto saa painaa vapaasti, kunhan matkalaukut on alle 23kg.

Eilen olin Wild West baarissa, dress code cowboy-bootsit, farkkusortsit ja villi länsi tyyppinen paita. Olisin laittanu cowboy-hattuni myös, mutta sanoivat että miehillä vaan. En uskaltanu uida vastarintaan, näin ekalla kerralla. Tanssit oli lavatanssityyppistä kaksin menoa, two steppia ja ryhmätanssia jossa kaikki tekee samaa moovsia riveittäin. Oi niin Teksas, niin Teksas… Ja taas tätä kontrastia, uskovaiset ihmiset päästää vapaalle ja vaikka elimet ei vilku niin vaatetus on muutoin aika pientä.

Minä ja Josh

Vahinkokuva, mutta tässä vähän raakaa faktaa

Eilen pidin esitelmän parisuhdeväkivallasta. Taustatietona samasta aiheesta on väännetty kandi ja gradu ja jälkimmäisestä väkerretään artikkelia kansainväliseen lehteen. En meinannu millään saada sitä ensin tehtyä, väitin itselleni että se johtuu vain väsymisestä aiheeseen ja tätä on tehty niin monta kertaa. Sitten totesin että se oikeastaan johtuu enemmän, kumma kyllä, siitä että aika on niin rajallinen (12min) ja tietopohjani niin massiivinen siihen nähden ja tympäisi etsiä vanhoja lähteitä asioille, jotka on omassa päässä jo ikään kuin omaa tietoa. Pitäessäni esitelmää tuskailin kun niin paljon asioita piti jättää sanomatta. Totesin siinä edessä puhuessani että voisin puhua tästä tuntitolkulla. Tämä on siis terveyspsykan kurssi ja olen ainoa maisteritason opiskelija, muut on kandeja. Lopussa opettaja kysyi omaa mielipidettäni miten hoitaisin naisuhria, mitä ei kandeilta kysyttäisi ja osasin jopa vastata vakuuttavasti. Esityksen lopussa feedbackina sain kuulla että esiinnyin tosi vakuuttavasti, jokaisella sanallani oli merkitystä ja minua jaksaisi kuunnella vaikka sen tuntitolkulla ja ope voisi nähdä mut pitämässä jotain seminaaria. Ja että intoni kuulemma paistoi läpi. Oi, kylläpä hipeli mukavasti :D Jaksaskohan tästä tohtoriksi ittensä jatkaa, jopa? Ja huhua on liikkeellä että Espanjaan pitäisi mennä syksyllä ”pätemään” johonkin konferenssiin. Yhtä pistettä vaille täydet pisteet sain ja se yksi lähti kohdasta Appearance. Unohdin kysyä että mitäs tää tarkottaa, näytinkö mä jotenki rupuselta siellä luokan edessä vai mitä häh :D Jos oisin ollu ne mikrosortsit jalassa niin mun massiiviset tankoilun aiheuttamat sisäreisimustelmat ois näkyny, yleisö ois saanu sitten keskenään miettiä että kuka mua pahoinpitelee reisien sisäpinnalle ku varmaan ois helpompiaki kohtia mihin hakata naista.

Opettaja piti viime viikolla seminaaria raiskauksesta ja kainovienous iski silloin enkä uskaltanut kysyä itse mitään, sen sijaan kuuntelin miten sisarkuntatytöt eli sorority girlsit yritti väkertää lauseita kysymyksistään. Kysyin sitten opelta esitelmäpalautteeni yhteydessä ja todettiin molemmat että hyvä kun olin hiljaa, olin kuitenkin kysymässä enemmän niistä itse raiskaajista, joista kukaan ei koskaan halua puhua tai ajatella, ja iso osa Baylor-opiskelijoista on niin surullisen viattomia että ne ois varmaan kivittäny mut hengiltä siellä seminaarissa. Ennen mua yks tyttö kertoi opelle olleensa vähän upset kun yhdessä päivän esityksistä oli videoklipissä kirosanoja… Kaikki opinnoissani ja elämän varrelta poimitusta kokemuksesta johtaa siihen, että ajatteluni on hyvin kaukana siitä laatikosta missä asiaa sen kummemmin ajattelemattomat ihmiset liikkuu ja ope totesi että ehkä minä kuulun sinne vankilaan, niin vahvasti paistaa sisäinen kliinikko ja värikäs, häpeilemätön ja joustava ajattelutyyli, jossa pitää erottaa ihmiset niiden teoistaan. Eli menen harjoittelemaan Niuvanniemeen ensi keväänä, en siis kalterien sisäpuolelle. Vaikka vielähän tässä ehtii ”nassahtaa”, sitä nopeammin mitä enemmän jaksan uida vastavirtaan.

Sateen jälkeistä tulvaa

Körö körö kirk- - Atlantaan!

Niinhän sitten kävi, että ehdin olla kotona puolitoista päivää, kunnes seuraava seikkailu taas kutsui. Tulin siis tiistaina ja kärsin väsymyksestä vielä torstainakin, jolloin hyppäsin bussiin kohti Atlantaa. Seuraava teksti on kirjoitettu su-ma välisenä yönä bussissa.

Sähköpostiin tuli viesti, että 100 dollarilla olisi tarjolla viikonloppu Atlantassa kannustamassa koulun korisjoukkuetta ja hintaan kuuluu bussit ja hotellit ja pelkästään peliliput maksaisi jo sen satasen. En osannut päättää osallistunko vai enkö joten annoin kohtalon päättää ja menin lipputiskille ja koska niitä oli pari jäljellä annoin mennä. En tuntenut ketään, joka olisi menossa, ja tällä hetkellä istun kotimatkalla muutamaa Baylor-teinikaveria rikkaampana. Bussilla kestää 16h ajella Wacosta Atlantaan, joten kaksi yötä on vietetty bussissa, kaksi yötä hotellisssa. Voitettiin eka peli, minkä ansiosta saatiin jäädä pari päivää pitempään seuraamaan myös seuraava peli ja nyt ollaan siis kotimatkalla ja saavutaan maanantaiksi kotiin. Onneksi voitettiin, koska muutoin ei oltaisi saatu ollenkaan käydä kaupungissa vaan oltaisiin tultu aiemmin takaisin. Iso matsi, 24000 ihmistä stadionilla ja oltiin määrällisesti alakynnessä fanikansana. Onneksi jenkit on rauhallisia, jos oltaisiin briteissä niin paketissa tultaisiin kaikki kotiin.

Meidän cheerleaderit ja maskottikarhu

Niiden cheerleaderit ja maskottikissa

Kentucky-faneja

Baylor-faneja

Yrittihän se Baylor olla hyysäävä ja kontrolloiva reissujärjestäjä, mutta lopulta matkan ohjelma ei pitänyt ollenkaan paikkaansa ja onneksi se mureni sallivampaan ja opiskelijoita kuuntelevampaan suuntaan. Atlanta on kaunis kaupunki, tykkään yleensä kaupungista aina kun se on rakennettu ihmisiä, ei autoja ajatellen. Huonekavereista tuli kavereitani, 3 tyttöä ja heidän 2 kaveripoikaansa, joista toinen on homo. Avoimesti. Baylorissa. Ja erittäin stereotyyppinen äänillä ja eleillä, älyttömän hauska ja ulospäin suuntautunut ja kulkee ympäriinsä glitterkengissä ja pikkuisen käsilaukun kanssa. Ei se Baylorin ilmapiiristä tykkää, mutta uskonnollinen se silti on ja kuulemma ei tarvitse pelätä potkuja koulusta, vaikka onkin homo ja tämä poika ei kyllä pystyisi sitä puolta itsestään piilottamaan vaikka henki olis siitä kiinni. Paitsi jos jää kiinni homouden harjoittamisesta eli esim seksistä, saa yhä kenkää. Nämä mun uudet kaverit on ihan eri maata kuin muut tapaamani tyypit, meneviä ja ei-niin-pyhimyksiä eli hienoa nähdä taas eri puoli kolikosta. Hauskoja, mutta niin nuoria ja tavallaan muistuttavat jenkkiteinileffojen hahmoja siinä määrin, että kun mukaudun heidän tapaansa olla tunnen ÄO:ni notkahtavan, mikä on aika hauska kokemus sinänsä, kunnon aivonyrjähdys. Melkein tunsin yhdessä vaiheessa napsahtavan kun osa hermosoluista sammui todeten, että meitä ei tarvita täällä enää. Ja taas loksahti suut auki kun kuulivat ikäni.

"The higher the hair, the closer to Jesus!"

"I'm single and I'm hot, I'm just too picky. And that's that!"

"Oh I can't believe I'm this hot, can you? Of course you can, silly me!"

"There's that bitchy gay guy with the hot chick!"

Jne :D

käsilaukku ja pinkki iPhone :)

Kierreltiin Atlantaa ympäriinsä, Coca-Cola on kotoisin Atlantasta joten sitä saatiin joka paikasta. Käytiin syömässä paikallisessa ikonisessa Varsity-burgerilassa, joka on niin jenkkiä että! Ajettiin yksi pysäkki metrossa, koska nämä nuoret teksasilaiset ei olleet koskaan käyttäneet julkista liikennettä, mikä on mun mielestä ihan ylisöpöä. Sitten mentiin USA:n suurimpaan akvaarioon, jossa oli valashaita ja huipennukseksi löydettiin pieni allas, jossa oli pikkuisia vasarahaita ja sinne työnnettiin käsi ja haita sai koskea kun ne ui ohi. Minä! Koskin! Haita! !! !!!!!!!  Lopuksi ehdittiin vielä tutustumaan CNN-studioin tiloihin, tosin ei otettu maksullista kiertuetta, kuhan muuten pyörittiin ympäri rakennusta. Takaisin hotellilla pinkaisin vielä ostarille pariksi tunniksi, että erittäin oli onnistunut päivä.

Valashai

Maitovalas

Tämän manööverit sai aikaan hirveän ikävän omasta kissasta

Vasarahai-lellittely eläintarha

Metroseikkailu

Ne kyllä sai musta myös ihan oudon kuvan sillä söin melkein koko ajan salaatteja ja kanaruokia ja hedelmäjuttuja. Tuntuu vaan niin pullalta olo kaiken tämän reissauksen päätteeksi, väsyttää ja syönyt mitä sattuu ja vaikka on liikkeellä koko ajan niin lihaksille se ei kohdistu. Kävin kyllä niinä kotipäivinä liikkumassa mutta meni niin mehut lomareissulla, että ei se rauta oikein noussut. Tankoonkaan ole ehtinyt koskea moneen viikkoon, itse asiassa koko maaliskuu on hurahtanut ihan hirveällä vauhdilla ohitse. Koulujutut kasaantuu, mutta toisaalta tämä matkustuskin on minulle tärkeä osa tätä kokemusta. Mitenkähän sitä jaksaa reissata sitten kuukauden koulun jälkeen ku pari viikkoa veti ihan hyytelöksi… Vaikka toisaalta huomaan, että ensinnäkään ei pidä pysähtyä sitä miettimään, toisekseen tämä on vähän niin kuin lenkillä olo, ensin lähtee kivasti, sitten tuntuu että nyt pökrää, kunnes se alkaa sujua. Nyt ei paina tämä bussissa olo yhtään niin paljoin kuin se taannoinen lentokentällä nukkuminen.

Varsity

Atlantan Teksasista poikkeavaa asumisarkkitehtuuria

Mainittakoon loppuun, että en nukkunut bussissa paluumatkalla juuri ollenkaan ja puolivälissä tajusin että se johtuu meille jaetuiden Coca-Colien lipittämisestä. Cokiksessa on kofeiinia ja tämmöselle tottumattomalle se näytti olevan liikaa. Perhana tommosesta pitäs olla varotus purkin kylessä! Ja moisesta vois jenkeissä saada oikeudessa miljoonia vrt eräs nainen sai miljoonia läikytettyään kahvia koska mukin kyljessä ei lukenut että "Varoitus, sisältö on kuumaa!"

Spring Break, episode 2, Bahama

Miamin jälkeen koitti siis kolmen yön Bahaman risteily. Ja voi pojat, 300 dollarilla saa luksusta! Astuttiin Julian kanssa laivaan ja heti ensimmäisenä tulee vastaan krumeluuria ja kullan sävyjä. Seuraavaksi silmään pistää yli-ihana henkilökunta, siivoojakin tuli henkilökohtaisesti huoneeseen esittäytymään. 

Menojuoma olisi kohtuullisissa hinnoissa, mutta kun asuntoon ei saa tuoda alkoholia ja lentokoneeseen vielä vähemmän, oltiin pelkillä käsimatkatavaroilla liikenteessä.

Hoksasin ohjelmasta, että lounasbuffee on vielä auki ja juostiin sinne saman tien. Miami jätti meidät kovin nälkäiseksi, ja sinne buffettiin minä kyllä kuolin innostuksesta. Ulos vieri punahiuksinen pallo, joka ahtoi itseensä innossaan kasan hedelmiä, välimerellistä ruokaa, aasialaista, kaikkea muuta mihin käsi ylsi, salaattia, melkoisen tuorepuristettua hedelmämehua ja *kröh* 5 erilaista jälkkäriä. Nokun se oli ilmaista! Kumipalloina pompittiin sitten tutustumaan alukseen ja mentiin kannelle vähän huilimaan aurinkotuoleihin ja katsomaan kun laiva lähtee satamasta.

Ensimmäinen päivä alkoi taas aikaisin, ilmoittauduttiin vesiskootteriajelulle, mutta päästyämme laivayhtiön paratiisisaarelle ajelua oli siirretty iltapäivään. Pikkuinen saari oli rakennettu turisteja varten, aitoa meininkiä löytyi ainoastaan luonnosta, mutta rentoumaan sinne tultiinkin. Käveltiin rantahietikolla, otettiin aurinkoa, snorklattiin ja syötiin taas buffetissa.  Snorklaus oli hauskaa, en ollut tehnyt sitä koskaan, mutta toiselle sukellukselle hylkäsin pakollisen kelluntaliivin rantaan, olin kapinallinen. Kas kun eivät kuplamuoviin kääri turisteja, räpylöiden kanssa merkitylle rauhalliselle lahdelle hukkuminen kaikkien vartijoiden silmien alla olisi jo aikamoinen saavutus. Kärsin kroonisesta hai-kammosta, mutta nyt ei pelottanut, koska lahdessa oli aina ihmisiä syvemmällä kuin minä, joten hait söisi ne ensin ja minä ehdin rantaan, eli kaikki hyvin :P Otettiin kuvia vedenalaisella kameralla, mikä oli aika jännää myös.

Vesiskootteriajelulla minä olin kuskina ja Julia minun matkustaja. Ensin tuntui, että tästä ei tule kyllä yhtään mitään, heti alkuunsa aallot oli niin viekottelevat että suoraan ei tahtonut päästä millään, mikä entiselle motoristille tuntui vähän nololta. Porukassa oli noin 10 skootteria ja kourallinen espanjalaisia machomiehiä, jotka tahtoi mennä kovaa ja aina kun pysähdyttiin ne tahtoi vaihtaa järjestysnumeroa keskenään kun aina se edellä oleva muka tuntuu niin itseä hitaammalta. Lopulta pääsin sitten jyvälle touhusta ja Jeesus Kristus sentäs! Pari kertaa lennettiin Julian kanssa mahottomalla ilmaveivillä isojen aaltojen yli ja kunnon loiskahduksella läpi seuraavasta aallosta että vieläkin hymyilyttää kun sitä muistelee. Silmät pysy tuskin auki, niin täynnä suolavettä, ja sitten kuitenkin pitää posottaa vähän vähempiaaltoisessa vedessä kaasu pohjassa että pysyy ukkojen perässä. Mikäpä siinä turkoosissa kauneidessa oli kelluskella.

Toinen päivä vietettiin Bahaman pääkaupungissa Nassaussa. Pikkuinen ex-merirosvokaupunki on välistä söpö, välistä rähjäinen. Satama-alueelta löytyi huippukalliiden designtuotteiden putiikkeja ja kauempaa sitten ties sun mitä rättiä. Päätettiin Julian kanssa, että ei lähdetä millekään laivan reissulle vaan otettiin kartta käteen ja käveltiin kaupunki läpi. Mentiin kaupungin toisessa päässä olevalle linnoitukselle ja katottiin että tuosta jos asutuksen läpi mennään niin päästään kivasti näkemään paikallista elämää ja toiseen linnoitukseen. Bahamalaiset on superystävällisiä ja ihan mielestämme oltiin turvassa vaikka vähän muuttui alue ghettomaiseksi. Sitten ohi ajoi poliisiauto, pysäytti meidät ja mentiin pienelle rupattelulle poliisilaitokselle. Kirjahyllyillä notkui vanhoja ties minkä luvun kirjoja nimeltä Firearms ja Drugs in the Street, eli ihan ovat ajan hengessä messissä. Saatiin jyrkät ohjeet mennä eri reittiä, ja kaippa se hyvä niin. Mulla alkoi hermostuttaa paikallisten liiallinen innostus mun hiuksiin, autot tööttäili ja ikkunoista huudeltiin, yksikin huusi kurkku suorana mulle ”OH MY GOD!!!!” ja kadulla tultiin kyselemään ja kehumaan. Pohdiskelin, että eihän ne edes hoksi ryöstää minua kun kaikki mielenkiinto on hiuksissa.

Tänne päästiin sisälle asti

Queen's staircase

Päivän päätteeksi käytiin pikavisiitti kaupungin lähellä olevalle miljardirahalla tehdylle turistisaarelle. Olisin tarvinnut toisen päivän Nassaussa, koska kaupunki tuli koluttua mutta tajusin liian myöhään, että vuosia sitten Youtubessa kuolaamani übercool vesipuisto sijaitsi tällä turistisaarella. Voihan Atlantis sentäs…

Keskimmäinen siltaa muistuttava osa on yksi iso sviitti.

Tässä asustaa Nicholas Cage, tai sitten tämä on sen naapuri...

Laivalla oli ihan liian siistiä. Ruokaa tosiaan riitti, buffetti oli aina auki ja illallinen oli hienossa ravintolassa. Kolmen ruokalajin illallinen ja 3 tarjoilijaa mahdollisti aikamoiset olot tämmöselle suomijunttiopiskelijalle. En voi uskoa että kaikki se ruoka kuului hintaan, yksi päivä söin alkupalaksi etanoita! Se kertonee menyyn tasosta. Aamiainen oli buffetissa, laivaan palatessa käytiin buffetissa, odotettiin illalliselle ja sen jälkeen vielä mentiin myöhäisbuffettiin. Nälkäloma päätettiin siis yltäkylläisyyteen ja syötiin päivässä ainakin se 5 erilaista jälkkäriä. No kun se oli ilmaista ja hyvää ja meille harvinaista… Saavutin itselleni harvinaisen pisteen eli saturoiduin sokeriin. Minut tuntevat tietää, että silloin on tosi kyseessä kun mulla ei enää haluta sokeria.

näkymä buffetista

Vähän murua rinnan alle

Innossaan

Hienompi ja vakavampi illallinen ja meidän ruotsalainen pöytäseurue

Tilaamani alkupala-etanat, ja hyvää oli!

Meidän ihana siivooja oli yksi päivä tehnyt koiran meidän pyyhkeistä ja innostuin pähkäilemään miten se on tehty ja tein lopulta oman pyyhekanin ja koiran ja varovaisesti jätettiin ne sitten siivoojan löydettäväksi seuraavana päivänä. Satuttiin huoneeseen yhtä aikaa kun siivoja ja se ihan mielissään kyseli että kumpi meistä haastoi hänet pyyhe-eläimillä ja hän oli sitä mieltä että tämä tarkoittaa sotaa! Ja niin se oli sitten kyhännyt minun Nassausta ostamasta puuliskosta pyyheversion seuraavana vetonaan. Sitten se näytti miten tehdään pyyheapina, jonka voi ripustaa roikkumaan ja miten koiran pää tehdään yhdestä pyyhkeestä. Cool! Henkilökunnalla on paljon vapaa-aikaa, minkä päättelin näkyvän ammattitaiteessa, pyyhe-eläimet siivoojilla ja melonitaidetta tarjoilijoilta.

oikea on siivoojan

cool siivoojamme!

Siivoojan finaaliveto

Iltaviihdykkeenä käytiin katsomassa stand-up-komiikkaa ja amerikkalaiseen tapaan ne on enemmän lyhyitä iskulauseita kuin nerokkaita tarinoita. Ja yleisön mielestä se on jo hauskaa, kun sanotaan penis kaikilla erilaisilla synonyymeilla. Toisena showna oli sukupuolten taisto, joka huipentui ilmapallonräjäytyskisaan. Miehet oli hauskimpia, yksi mies oli aina se jonka kanssa pallo räjäytetään ja jonossa seuraava mies joutuu aina räjäyttämään pallon edellistä uskaliaammalla tavalla. Ensimmäinen sai poksauttaa pallon mahat vastakkain, toiseksi viimeinen joutui istumaan miehen syliin pallo välissä ja viimeisen tehtävä oli räjäyttää pallo doggy style eli toinen mies nojasi tuoliin, pallo pyllyä vasten ja toinen mies nykäisee etumuksensa räjäyttämään pallon. Hauskan siitä teki se, että miekkosilla kesti monta minuuttia kerätä rohkeutta edes yrittää :D

lohikäärme

meloni-kala

Ja pienenä lopetuksena, laivalla oli kiipeilyseinä ja kävin kiipeämässä sen kerran huipulle, elämäni eka kiipeily. Ennen minua parit lapset kiipesi ylös kuin mini-Spidermanit ja nyt taas nolottaa, mutta mulla alko tärisyttämään ja heikottamaan puolivälissä, eikä se nyt ees niin hirveen korkea seinä ollut. Mutta kun ne lapset meni ylös asti niin sisulla ja Jussi, suo ja kuokka mielessä revin itteni sinne huipulle, tärisevin käsin kilistin kelloa ja liu’uin alas, tosin pakottivat pysähtymään puoliväliin valokuvaa varten. Elämänstrategiani mukaan tämmöinen heikkous on otettava kehityskohteena, joten saa nyt nähdä uskallanko itseäni altistamaan Baylorin kolme kertaa korkeammalle kiipeilyseinälle.

Kotimatka ei sitten ollut ruusuinen, Teksasissa riehui myrsky tornadoksi asti, joten jäätiin Houstonin kentälle jumiin 20 tunniksi ja vietettiin siellä sitten yö. Kokemus oli ahdistava, mitään keinoa päästä pois ei ollut ja henkilökunta kohteli meitä törkeästi, ei saatu edes hotellia saatikka mitään huoltopakkausta, sen sijaan yhteensä 5h jonotettiin erinäisissä jonoissa ihan turhaan. Törmättiin sattumalta yhteen psykalaiseen, jonka poikaystävä lopulta ajoi Wacosta myrskyn läpi hakemaan meidät ja satuttiin tulemaan takaisin niinkin passelisti, että kävelin suoraan autosta Freud-kurssille pitämään tunnin mittaisen esitelmän. Powerpointit olin tehnyt kaksi viikkoa aiemmin ja se meni itse asiassa tosi hyvin vanhasta muistista älyttömän väsyneenä, tähtäsin lähinnä saamaan sen asian hoidettua alta pois. Mutta olipahan kotiinpaluu.

Hei hei Bahama!

Houstonin kentän V.I.P-lounge. Myöhemmin jouduttiin siirtymään muiden kuolevaisten sekaan koville penkeille.