tiistai 27. maaliskuuta 2012

Spring Break, episode 2, Bahama


Miamin jälkeen koitti siis kolmen yön Bahaman risteily. Ja voi pojat, 300 dollarilla saa luksusta! Astuttiin Julian kanssa laivaan ja heti ensimmäisenä tulee vastaan krumeluuria ja kullan sävyjä. Seuraavaksi silmään pistää yli-ihana henkilökunta, siivoojakin tuli henkilökohtaisesti huoneeseen esittäytymään. 
Menojuoma olisi kohtuullisissa hinnoissa, mutta kun asuntoon ei saa tuoda alkoholia ja lentokoneeseen vielä vähemmän, oltiin pelkillä käsimatkatavaroilla liikenteessä.

Hoksasin ohjelmasta, että lounasbuffee on vielä auki ja juostiin sinne saman tien. Miami jätti meidät kovin nälkäiseksi, ja sinne buffettiin minä kyllä kuolin innostuksesta. Ulos vieri punahiuksinen pallo, joka ahtoi itseensä innossaan kasan hedelmiä, välimerellistä ruokaa, aasialaista, kaikkea muuta mihin käsi ylsi, salaattia, melkoisen tuorepuristettua hedelmämehua ja *kröh* 5 erilaista jälkkäriä. Nokun se oli ilmaista! Kumipalloina pompittiin sitten tutustumaan alukseen ja mentiin kannelle vähän huilimaan aurinkotuoleihin ja katsomaan kun laiva lähtee satamasta.

Ensimmäinen päivä alkoi taas aikaisin, ilmoittauduttiin vesiskootteriajelulle, mutta päästyämme laivayhtiön paratiisisaarelle ajelua oli siirretty iltapäivään. Pikkuinen saari oli rakennettu turisteja varten, aitoa meininkiä löytyi ainoastaan luonnosta, mutta rentoumaan sinne tultiinkin. Käveltiin rantahietikolla, otettiin aurinkoa, snorklattiin ja syötiin taas buffetissa.  Snorklaus oli hauskaa, en ollut tehnyt sitä koskaan, mutta toiselle sukellukselle hylkäsin pakollisen kelluntaliivin rantaan, olin kapinallinen. Kas kun eivät kuplamuoviin kääri turisteja, räpylöiden kanssa merkitylle rauhalliselle lahdelle hukkuminen kaikkien vartijoiden silmien alla olisi jo aikamoinen saavutus. Kärsin kroonisesta hai-kammosta, mutta nyt ei pelottanut, koska lahdessa oli aina ihmisiä syvemmällä kuin minä, joten hait söisi ne ensin ja minä ehdin rantaan, eli kaikki hyvin :P Otettiin kuvia vedenalaisella kameralla, mikä oli aika jännää myös.



Vesiskootteriajelulla minä olin kuskina ja Julia minun matkustaja. Ensin tuntui, että tästä ei tule kyllä yhtään mitään, heti alkuunsa aallot oli niin viekottelevat että suoraan ei tahtonut päästä millään, mikä entiselle motoristille tuntui vähän nololta. Porukassa oli noin 10 skootteria ja kourallinen espanjalaisia machomiehiä, jotka tahtoi mennä kovaa ja aina kun pysähdyttiin ne tahtoi vaihtaa järjestysnumeroa keskenään kun aina se edellä oleva muka tuntuu niin itseä hitaammalta. Lopulta pääsin sitten jyvälle touhusta ja Jeesus Kristus sentäs! Pari kertaa lennettiin Julian kanssa mahottomalla ilmaveivillä isojen aaltojen yli ja kunnon loiskahduksella läpi seuraavasta aallosta että vieläkin hymyilyttää kun sitä muistelee. Silmät pysy tuskin auki, niin täynnä suolavettä, ja sitten kuitenkin pitää posottaa vähän vähempiaaltoisessa vedessä kaasu pohjassa että pysyy ukkojen perässä. Mikäpä siinä turkoosissa kauneidessa oli kelluskella.



Toinen päivä vietettiin Bahaman pääkaupungissa Nassaussa. Pikkuinen ex-merirosvokaupunki on välistä söpö, välistä rähjäinen. Satama-alueelta löytyi huippukalliiden designtuotteiden putiikkeja ja kauempaa sitten ties sun mitä rättiä. Päätettiin Julian kanssa, että ei lähdetä millekään laivan reissulle vaan otettiin kartta käteen ja käveltiin kaupunki läpi. Mentiin kaupungin toisessa päässä olevalle linnoitukselle ja katottiin että tuosta jos asutuksen läpi mennään niin päästään kivasti näkemään paikallista elämää ja toiseen linnoitukseen. Bahamalaiset on superystävällisiä ja ihan mielestämme oltiin turvassa vaikka vähän muuttui alue ghettomaiseksi. Sitten ohi ajoi poliisiauto, pysäytti meidät ja mentiin pienelle rupattelulle poliisilaitokselle. Kirjahyllyillä notkui vanhoja ties minkä luvun kirjoja nimeltä Firearms ja Drugs in the Street, eli ihan ovat ajan hengessä messissä. Saatiin jyrkät ohjeet mennä eri reittiä, ja kaippa se hyvä niin. Mulla alkoi hermostuttaa paikallisten liiallinen innostus mun hiuksiin, autot tööttäili ja ikkunoista huudeltiin, yksikin huusi kurkku suorana mulle ”OH MY GOD!!!!” ja kadulla tultiin kyselemään ja kehumaan. Pohdiskelin, että eihän ne edes hoksi ryöstää minua kun kaikki mielenkiinto on hiuksissa.






Tänne päästiin sisälle asti





Queen's staircase

Päivän päätteeksi käytiin pikavisiitti kaupungin lähellä olevalle miljardirahalla tehdylle turistisaarelle. Olisin tarvinnut toisen päivän Nassaussa, koska kaupunki tuli koluttua mutta tajusin liian myöhään, että vuosia sitten Youtubessa kuolaamani übercool vesipuisto sijaitsi tällä turistisaarella. Voihan Atlantis sentäs…
Keskimmäinen siltaa muistuttava osa on yksi iso sviitti.

Tässä asustaa Nicholas Cage, tai sitten tämä on sen naapuri...

Laivalla oli ihan liian siistiä. Ruokaa tosiaan riitti, buffetti oli aina auki ja illallinen oli hienossa ravintolassa. Kolmen ruokalajin illallinen ja 3 tarjoilijaa mahdollisti aikamoiset olot tämmöselle suomijunttiopiskelijalle. En voi uskoa että kaikki se ruoka kuului hintaan, yksi päivä söin alkupalaksi etanoita! Se kertonee menyyn tasosta. Aamiainen oli buffetissa, laivaan palatessa käytiin buffetissa, odotettiin illalliselle ja sen jälkeen vielä mentiin myöhäisbuffettiin. Nälkäloma päätettiin siis yltäkylläisyyteen ja syötiin päivässä ainakin se 5 erilaista jälkkäriä. No kun se oli ilmaista ja hyvää ja meille harvinaista… Saavutin itselleni harvinaisen pisteen eli saturoiduin sokeriin. Minut tuntevat tietää, että silloin on tosi kyseessä kun mulla ei enää haluta sokeria.
näkymä buffetista


Vähän murua rinnan alle

Innossaan
Hienompi ja vakavampi illallinen ja meidän ruotsalainen pöytäseurue

Tilaamani alkupala-etanat, ja hyvää oli!

Meidän ihana siivooja oli yksi päivä tehnyt koiran meidän pyyhkeistä ja innostuin pähkäilemään miten se on tehty ja tein lopulta oman pyyhekanin ja koiran ja varovaisesti jätettiin ne sitten siivoojan löydettäväksi seuraavana päivänä. Satuttiin huoneeseen yhtä aikaa kun siivoja ja se ihan mielissään kyseli että kumpi meistä haastoi hänet pyyhe-eläimillä ja hän oli sitä mieltä että tämä tarkoittaa sotaa! Ja niin se oli sitten kyhännyt minun Nassausta ostamasta puuliskosta pyyheversion seuraavana vetonaan. Sitten se näytti miten tehdään pyyheapina, jonka voi ripustaa roikkumaan ja miten koiran pää tehdään yhdestä pyyhkeestä. Cool! Henkilökunnalla on paljon vapaa-aikaa, minkä päättelin näkyvän ammattitaiteessa, pyyhe-eläimet siivoojilla ja melonitaidetta tarjoilijoilta.

oikea on siivoojan
cool siivoojamme!
Siivoojan finaaliveto

Iltaviihdykkeenä käytiin katsomassa stand-up-komiikkaa ja amerikkalaiseen tapaan ne on enemmän lyhyitä iskulauseita kuin nerokkaita tarinoita. Ja yleisön mielestä se on jo hauskaa, kun sanotaan penis kaikilla erilaisilla synonyymeilla. Toisena showna oli sukupuolten taisto, joka huipentui ilmapallonräjäytyskisaan. Miehet oli hauskimpia, yksi mies oli aina se jonka kanssa pallo räjäytetään ja jonossa seuraava mies joutuu aina räjäyttämään pallon edellistä uskaliaammalla tavalla. Ensimmäinen sai poksauttaa pallon mahat vastakkain, toiseksi viimeinen joutui istumaan miehen syliin pallo välissä ja viimeisen tehtävä oli räjäyttää pallo doggy style eli toinen mies nojasi tuoliin, pallo pyllyä vasten ja toinen mies nykäisee etumuksensa räjäyttämään pallon. Hauskan siitä teki se, että miekkosilla kesti monta minuuttia kerätä rohkeutta edes yrittää :D
lohikäärme

meloni-kala
Ja pienenä lopetuksena, laivalla oli kiipeilyseinä ja kävin kiipeämässä sen kerran huipulle, elämäni eka kiipeily. Ennen minua parit lapset kiipesi ylös kuin mini-Spidermanit ja nyt taas nolottaa, mutta mulla alko tärisyttämään ja heikottamaan puolivälissä, eikä se nyt ees niin hirveen korkea seinä ollut. Mutta kun ne lapset meni ylös asti niin sisulla ja Jussi, suo ja kuokka mielessä revin itteni sinne huipulle, tärisevin käsin kilistin kelloa ja liu’uin alas, tosin pakottivat pysähtymään puoliväliin valokuvaa varten. Elämänstrategiani mukaan tämmöinen heikkous on otettava kehityskohteena, joten saa nyt nähdä uskallanko itseäni altistamaan Baylorin kolme kertaa korkeammalle kiipeilyseinälle.

Kotimatka ei sitten ollut ruusuinen, Teksasissa riehui myrsky tornadoksi asti, joten jäätiin Houstonin kentälle jumiin 20 tunniksi ja vietettiin siellä sitten yö. Kokemus oli ahdistava, mitään keinoa päästä pois ei ollut ja henkilökunta kohteli meitä törkeästi, ei saatu edes hotellia saatikka mitään huoltopakkausta, sen sijaan yhteensä 5h jonotettiin erinäisissä jonoissa ihan turhaan. Törmättiin sattumalta yhteen psykalaiseen, jonka poikaystävä lopulta ajoi Wacosta myrskyn läpi hakemaan meidät ja satuttiin tulemaan takaisin niinkin passelisti, että kävelin suoraan autosta Freud-kurssille pitämään tunnin mittaisen esitelmän. Powerpointit olin tehnyt kaksi viikkoa aiemmin ja se meni itse asiassa tosi hyvin vanhasta muistista älyttömän väsyneenä, tähtäsin lähinnä saamaan sen asian hoidettua alta pois. Mutta olipahan kotiinpaluu.
Hei hei Bahama!

Houstonin kentän V.I.P-lounge. Myöhemmin jouduttiin siirtymään muiden kuolevaisten sekaan koville penkeille.

3 kommenttia:

  1. OHHOH tota laivaa! olis meidankin kyl pitany ottaa toi risteily, niin helmelta vaikuttaa! Ja sun lomalla on kyl sattunut ja tapahtunut, pakko sanoa :D

    VastaaPoista
  2. Mitä kautta varasitte matkan? Kuuluiko tipsit siihen hintaan myös? Täällä polttelee jo kovin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varattiin cruise.com sivustolta, siinä sai valita haluaako ottaa ne tipit hintaan vai ei. Siellä laivallaki sai sen vielä ottaa, ja se oli aika kätevä kun kuitenkin palvelu oli hyvää ja ois ollu vaikea erikseen jättää erikseen kaikille joille se tippi ois kuulunut. Aivan ihana loma tulossa jos Bahamalle menette ja varsinki tuolla risteilyllä :)

      Poista