The Stripper, eli Tankotanssia Texas-style

*Varoitus, tämä postaus sisältää graafista materiaalia, joka saattaa olla vaaraksi heikkohermoisille lukijoille*

Okei, tämä on postaus, jonka tekemistä olen odottanut varsin innolla. Lähinnä syystä, että kyseessä on yksi hauskimpia, rohkeimpia ja kummallisimpia juttuja, mitä olen täällä tehnyt mutta myös koska koko touhussa oli niin monta mutkaa, etten viitsinyt kirjoittaa pelkistä haaveiluista. Toisekseen tämä postaus kuvaa mielestäni omaa persoonaani puhtaimmillaan. Seuraava teksti kertoo reissustani San Antonion tankotanssistudioon ja prosessista, jonka päätteeksi tässä Herran kukkarossani on nyt ihan oma tanko. The Stripper Pole. Taustalukemiseksi suosittelen uskontoa käsittelevää postaustani, jotta ymmärtäisitte miksi tämä aihe on hieman räjähdysaltis täällä päin.

Naurattaa? Ei yhtään...

Tankotunnille meno jännitti monestakin syystä. Pelkäsin joutuvani kasvotusten taitojeni katoamisen kanssa, koska ennen tänne tuloani ehdin harrastaa vaivaiset kaksi kuukautta ja välissä oli kaksi kuukautta aikaa unohtaa kaikki oppimani asiat. Ja että joituisin nolostumaan muiden nähden jos muut on ihan huippuja. Sain kuitenkin yllättyä positiivisesti, taidot oli pientä tumpelointia lukuun ottamatta ihan tallella ja en todellakaan ollut heikoilla muihin nähden. Oli se niin hienoa kun ekan kerran hyppäsin tankoon kiinni ja ihan vaan istuin siinä, ihana jälleennäkeminen. Ja tiedoksi, tämä laji sattuu, ihan sairaan paljon, iholla otetaan kontakti tankoon  ja sen varassa siinä pysytään kiinni ja puristetaan käsin ja jaloin, mistä johtuu myös laijlle tyypillinen vähäinen vaatetus.

Toinen mitä jännitin oli tunnin ilmapiiri. Lajilla on vahvemmat stripparijuuret täällä kuin Suomessa, jossa laji on paljon akrobaattisempi ja sporttisempi, ja voin ihan muitta mutkitta kertoa ihmisille sitä harrastavani. Täällä asiat on toisin, tankotanssijaa pidetään usein yhtä kuin stripparina, mikä on harhaluulo numero yksi. Mutta sen vuoksi en juurikaan kerro asiasta ihmisille väärinymmärrysten ja epämiellyttävien hetkien välttämiseksi (muistutuksena, oleilen ns Bible Beltin sydämessä). Lajia reenataan täällä myös korkkareissa, mikä ei ole Suomessa yleistä ja tanssikoulun nimikin oli Soft Sensuous Moves, joten olin valmistautunut henkisesti vähintäänkin mielenkiintoiseen elämykseen. Austinissa taas on studio, jonka nimi on suomennettuna messinkiset munasarjat :D Mutta siis, heti sisään mentäessä huomasin, miten erilainen paikka on kyseessä. Värimaailma on naisellisen pinkki, seinillä on korkkareita, salin seinillä höyhenpuuhkia, ilmoittautumispöydällä stripparinimien kokoelmalista ja seksikkäät nimilaput. Opettajalla oli jalassaan korkkarit. Tunnilla oli minä ja kourallinen mustia naisia ja yksi aasialainen tyttö. Tanssijoista kaksi oli tai on yhä strippareita, mutta ne kyllä kävi keskustelua siitä, että heidän mielestään stripparit ei viitsi oikeasti tanssia ja huhkia, kuhan vaan heiluvat ja riisuvat. Perusjenkkitanssijakaan ei tosipuheessa hirveästi auta ulkoisella olemuksellaan lajin uskottavuuden lisäämisessä, alusvaatteissa ja korkkareissa voimakkaan seksikkäästi liikkuvaa naista on vaikea muuksi selitellä.

Nimilaput

Vähän stripparinimiehdotuksia jos ei oma mielikuvitus riitä. Itsehän olisin tuo Luscious Lucy tai Sweet (butt) Cheeks. Kaikilla opeilla oli oikeasti nimet tuosta ja oman tuntini ope oli  Brown Suga.

Siitä vähän kenkiä

Ihmiset tunnilla oli kuitenkin kivoja ja rentouduin alkujännityksen jälkeen. Apua sai myös, ihan pyytämättä joku tuli varmistamaan eli seisomaan lähelle valmiina tukemaan. Grippiapuja (pitovoiteita) sai käyttää ilmaiseksi. Tunnilla oli myös isompi tyttö, joka jaksoi silti kannatella isoja jalkojaan tehdessään pää alaspäin liikkeen, jossa ollaan vain käsien varassa, että pisteet hänelle. Yksi tyttö oli vasta-alkaja ja keskittyi lähinnä pyörimään tangon ympäri korkkareillaan ja ihastelemaan itseään peilistä. Ja jossain kohtaa ne konttasi lattialla miettien miten se tehdään seksikkäästi. Väsähdin kunnolla, kun niin innoissani ajan rajallisuudesta tietoisena tein niin paljon kuin ehdin. Mukavaa oli myös, miten Mamma (joka siis uteliaisuuttaan ei kyennyt poistumaan vaan istui sivussa katsomassa ja kuvia näpsimässä), uskonnollinen ja perinteinen ihminen, vakuuttui lajin ”salonkikelpoisuudesta” ja fyysisestä vaativuudesta. Uskaltaudun nyt näyttämään vähän kuvia tunnilta, mutta haluan silti painottaa, että Mamma kuvasi vähän hitailla hoksottimilla ja vaikeahan se on sihdata kun minä liikuin koko ajan, eli ne ei ole aina siltä parhaimmalta hetkeltä, kun temppu olisi oikeasti hienon näköinen. Seli seli :D Sivuhuomiona, tultiin tälle tunnille Mamman kanssa suoraan sunnuntaikirkosta... Varsin ihastuttava kontrasti, mutta pitäähän elämässä tasapainoa olla :D

Mikäs se siinä....

Sitten joku oli vähän naatti

Ennen kuin jatkan tarinaani tankoilustani täällä, raotan vähän taustastani. Aloitin tankoilun viime syksynä ja ihastuin lajin monipuolisuuteen ja siihen, miten se ruokkii persoonallisuuteni sitä puolta, joka sykkii erinäisistä haasteista ja uuden oppimisesta. Akrobatiapuoli ja apinamaisuus, se että vääntäytyy asentoon jossa ei uskonut voivansa olla, saa tuntemaan olevansa elossa. Tanssitaustaa tai voimistelutaustaa minulla ei ole. Tiesin jo lähtiessäni, että harmittaa kun kaikki oppimani asiat unohtuu täällä ollessani (Wacossa ei todellakaan ole studiota, mutta 3 ”herrasmiesklubia" kyllä löytyy). En silti osannut odottaa sitä miten paljon sitä tankoa kaipaisin. Rullailin päivisin Youtubessa katselemassa videoita, kävin päässäni läpi miten liikkeet menisi, surffasin sivustoilta erinäistä materiaalia tilattavaksi, mitä ei Suomesta saa tai se maksaisi paljon. Esimerkiksi tilasin uusien liikkeiden oppimisessa ja harjoitteluajan pidentämisessä auttavia suojuksia, joissa on runsaasti pitoa. Ja salilla käynti muuttui tarkoitushakuisemmaksi ajatuksella, että onpahan sitten massaa millä mällätä kun kotiin pääsee. Kyseessä kuitenkin rankka laji, joka vaatii lihasvoimaa. Ja tein päätöksen ostaa oman kunnollisen tangon Kortepohjan kämppään, johon se ei varsinaisesti edes mahdu, mutta pannaan mahtumaan. Olisin ostanut täältä jo, mutta yllättäen Suomessa ne onkin saman hintaisia. Aloin myös venytellä säännöllisesti, projekti spagaatti on käynnistetty. Ja sitä vauhdittamaan on pari tankotanssijan venyttely-dvd:tä pyörimässä. Jo lapsena fysioterapeuttini suositteli venyttelyä, koska olen tavallista jäykempi ja kuuliaisena tyttönä alan nyt sitten noudattaa tätä neuvoa... Ja itse asiassa opiskelukin sujuu paremmin kirjan kanssa lattialla kuin koneen kanssa sohvalla.  Tangolla on ollut siis erityisen positiivinen vaikutus liikunnallisuuteni tavoitteellisuuteen.

I'm sexy and I know it! Ja kämppis tietää sen myös, ei se muuten noin naurais. Yritä siinä sitten touhuta.  Nykyään ei koskaan tiedä mitä tulee näkemään kotiin tullessaan, yleensä jotain mistä ei tiedä pitäskö nauraa vai uskaltaako tulla sisään ollenkaan.

Haaveiluni jatkuessa Amanda kertoi heidän autotallissaan San Antoniossa olevan ylimääräinen tanko. Ja minä voisin saada sen lainaan, jos se löytyy. Ja jos saan siihen luvan. Sitä mietin jonkun aikaa, että paljonko kanttia löytyy kysyä uskonnollisilta kämppiksiltäni lupaa asentaa tanko olkkariin. Lopulta en kestänyt enää vieroitusoireitani, ja kysyin. Yritin sitten muotoilla sen kuulostamaan liikunnalta ja akrobatialta, jota voi käyttää myös tanssiin ja miten se on erilainen laji Suomessa kuin miten siitä täällä ajatellaan, mutta kämppiksiltä kesti ehkä kolme sekuntia alkaa nauramaan ja hihkumaan, että stripparitangon siis haluat tuoda ja strippariko minä sitten olenkin. *kuumotus* Juttu oli kuitenkin niin jännä, hauska ja kummallinen heidän mielestään, että lupa irtosi saman tien. Kuitenkaan ne ei ihan sitä uskoneet, että tosissani olen, luulivat että vitsailen. Siinäpä heille oppitunti suomalaisesta suoraselkäisyydestä.

Mamman kanssa rempattiin

Kun Mamma ajoi minut kotiin San Antoniosta, kämppikset oli rauhallisesti olkkarissa opiskelemassa. Mamma kävelee sisään tanko toisessa kädessä ja pora toisessa. Oli siinä tytöillä muikeat ilmeet ja naurusta ei tullut loppua. Asennusprojekti valokuvattiin ja hyvin meni. Nyt se tuossa komeilee, ihan omaan käyttöön tarkoitettu tanko. Coolio! Tunteja tosin kun ei ole niin edistyminen on varsin hidasta, tämmöstä kotikutosta touhua. Uteliaisuutta tankoa kohtaan on riittänyt runsaasti, kämppiksetkin siinä välillä pyörähtää ja vieraiden tulo asuntoon oli jonkun aikaa varsin jännää reaktioiden takia. Epäuskoa, hämmennystä, naurua, roikkumisen kokeilua, pojilta pyyntöjä kämppiksille että nyt eiku heilumaan. Yksi päivä kuulin kahden huoltomiehen kihertelevän ovea korjatessaan. Jonkun aikaa tytöt mietti, että miten tästä puhutaan muille. Että kelle voi sanoa, ja miten. Vanhemmille ne kertoi ihan ongelmitta, ja suurimmalle osalle kavereistaan. Katselin sivusta myös miten he Skypessä kertoivat kavereilleen ja näyttivät sitä, yhä ihmetellen itsekin että nyt meillä semmonen ihme on. Automatkalla paikallisen strippiklubin ohitse yksi kämppis riehaantui huutamaan kovaan ääneen auton ikkunasta, että meilläpä on ihan oma strippitanko! Wuuhuu!! Nautin siitä suuresti, miten he yllättivät minut avoimuudellaan ja innollaan, vaikka vähän aivojumppaa se välissä heiltä vaatiikin.

Normi-ilta, minä dataan, kämppis selailee konetta tv:n kautta ja toinen kämppis esittelee Skypessä (pieni ruutu telkun vieressä vasemmalla) tankoa vanhemmilleen.

Suurimmaksi osaksi vastaanotto on ollut siis positiivista, mutta väsyttää jo se, että pitää koko ajan selitellä itseään, että tosiaan, en ole strippari. On ihmiset sen ajatuksen omaksuneet, mutta ei se tangon habitus silti siitä mihinkään katoa ja välissä tulee kommenttia että tuo näytti vähän stripparin liikkeeltä. Tangon toisena päivänä huoltomies tuli korjausreissulla sanomaan, että tanko pitäisi ottaa alas koska rakenteisiin ei saa ruuvata. Kyseessä siis vähän heikkolaatuisempi "lelu"tanko, niitä kunnon tankoja ei tarvitse porailla. Ja sinänsä ihan turha selitellä että ei se strippitanko ole kun sen nimi nyt sattuu olemaan Carmen Electra Stripper Pole… Että pientä tekopyhyyttä ilmassa osaltani, ehkä. Kuitenkin, eli siis minun piti lähteä hakemaan asuntolavastaava katsomaan asiaa ja tunsin jo miten noitavainot alkaa. Että nyt sitten asuntoon tulisi joukkioittain ihmisiä kauhistelemaan. Esittely meni kuitenkin ihan hyvin, mutta näkihän sen, että vähän oli asuntolavastaavalla sanat hakusessa ja suu ammollaan. Lakkasin kuitenkin välittämästä, pitäkööt stripparina jos haluavat, ei se minua itseäni miksikään muuta. Tanko sai jäädä ja kyllä sen kanssa on eri kiva elellä J 

Sit ei ku roikkumahan

Tässä kohtaa kirjoittaessani tankoon ollaan jo totuttu sisustuselementtinä ja olen tehnyt reenejäni myös kämppisten nähden, mikä on omalle kainovienoudelleni varsinainen saavutus. Noin ylipäänsäkin tässä asumismuodossa pärjää sitä paremmin, mitä vähemmän tarvitsee ehdotonta yksityisyyttä, ja useimmiten aina joku on kotona kuin että kämppä olisi tyhjillään. Joten ei se enää edes tunnu niin oudolta heilua toisten nähden. Siinä huhkiessani, samalla kun kämppikset opiskeli olkkarissa, he alkoi miettiä, että oliko tämä sitä mitä kukaan osasi odottaa ennen kuin he saivat tietää kuka heidän uusi kämppis on. Ajatuksissa oli ollut joku hiljainen kiinalaistyttö tai rauhallinen sveitsiläinen, mutta ei, sen sijaan sieltä tuli suomalainen tankotanssija. Strippariassosiaatiot on kyllä kadonneet, ei sitä mielikuvaa Erkkikään pysty ylläpitämään minun hikoilua katsoessa. Kuulemma olen niitä asioita elämässä, joita on hyvin vaikeaa kuvailla muille ihmisille. Kyllä ne minusta kovasti tykkää, ja siitä miten paljon väriä ja huumoria tuon mukanani. Ja minä tykkään niistä :) 

Esittelyssä suojat, joita käytän varmuuden hakemiseen/nössöilyyn uusien liikkeiden opettelussa. Innossaan oli ressu kun ekaa kertaa vääntäytyi Kaksoseen eikä muistanut toista jalkaa suoristaa, mutta annan sen itselleni anteeksi. Vasemmalla näkyy opiskeleva kämppikseni ja toinen jäi kuvan ulkopuolelle.