Yo maaaaan, Chicagooo!

Willis Tower, Skydeck

Niin ihmeellistä kun se onkin, olin vihdoin Chicagossa. Silloin kun tein suunnitelmiani Chicagon vaihe jäi vähän tuntumaan siltä, etten varmaan koskaan pääse sinne asti, se tuntui niin kaukaiselta. En myöskään suunnitellut sitä yhtään mitenkään, kun ajattelin että sitten Saran ja Ulpun kanssa päätetään mitä siellä tehdään. Näin sen myös sellaisena etappina, jonka jälkeen on taas tosi rentoa kun on kavereita. Ja siinä kohtaa kaikki mahdollisesti hankalat logistiikkaseikkailut on takana päin.

Skytrain intoilua

Yllätyin itsekin miten jouhevasti tuo Greyhound toi mut perille, vaikka niitä vaihtojakin oli niin monta. En muista sanoinko tästä, mutta Greyhoundilla on huono maine, koska sen asemat on aina kaupunkien surkeilla alueilla ja busseissa on epäilyttävää köyhälistöä. Teksasin Greyhound vastaa mainettaan, mutta kaikkialla muualla bussit on olleet hyviä, on löytynyt jopa wifi ja pistokkeet. Saavuin siis oikeen mukavasti hostellille ja jäin odottelemaan Saran ja Ulpun saapumista.

Junarata ja juna, ihana ku tämmönen kulki keittiön ikkunan eestä, tunnelmallista :)

Chicagosta muodostui Saran suuri jenkkirakkaus, joten suuri osa ohjelmasta koostui Sara Ky:n matkaopaskiertueista. Ekana päivänä oltiin kaikki aika väsyneitä, mutta käytiin pikkunen SkyTrain rälläily ja käveltiin lähinaapurustoa. Chicago on arkkitehtuurisesti arvostettu kaupunki, väriteema on harmaan metallinen ja kasveja ei ole paljoa käytetty. Kaupungin katukuvassa näkyy myös nuo junat, jotka kulkee korotetuilla metallikiskoilla katujen yllä. Sen lisäksi on sitten maanalainen metro ja bussit. Eli pisteet julkisen liikenteen käytöstä. Ihan kiva kaupunki, omanlaisensa siisti mutta samalla resuinen ja modernin boheemi. Vanhoja tiilikerrostaloja, joita pitkin kapuaa ylöspäin metalliset portaikot. Ja Chicagollahan on tunnetusti myös vahva gangsteritausta. Pelailin nuorempana yhtä autopeliä, jossa oli tehty aito Chicago ajettavaksi ja silloin tällöin tunnistin paikan, mistä olin siinä gangsteripelissä ajanut. Hauskaa.

Toisena päivänä käveltiin sitten oikein kunnolla. Oltiin nukuttu edellisenä yönä runsaasti, mutta pitkä matkustusputki painoi sen verran ilmeisesti, että energia alkoi hiipua jo tunnin kävelyn jälkeen. Nähtiin Millenium puisto, jossa on hienoja monumentteja, kuten kuuluisa hopeinen papu.

pavun pinnasta

Ja sitten käveltiin kaupunkin keskustassa ja noustiin Willis Towerin SkyDeckiin eli 103-kerroksessa olevalle näköalatasanteelle, jossa on lasibokseja ulokkeina tornin seinästä, jotta voi seistä lasin päällä ihastelemassa pudotusta. Hyvä tuuri kävi, kun juuri muita ei ollut liikkeellä, säästyttiin jonoilta. Oikeen lämmitti mieltä, kun mielessä niin vahvasti se Empire State Buildingin kauheus.

Illalla lähdettiin hostellin vapaaehtoisoppaan matkassa kaupungin laitamille kuuluisan gangsterin Al Caponen omistamalle jazz-klubille kuuntelemaan livebändiä. En ollut aiemmin oikeen jazzia livenä kuullut, ja kyseinen bändi oli aika hyvä mutta kovin rumpupainotteinen, joten mulla ja monella muullakin alkoi se hieman häiritä loppua kohden. Rumpalilla oli myös varsin priceless ilmeet koko ajan, irvisteli siihen tahtiin ku ois ollu laukeamassa hetkellä millä hyvänsä. Taiteilijat...

Kolmantena päivänä käveltiin hienostoalueella ja vilastiin mm ensimmäinen Playboy Mansion.

Oolen playboy, liukas playboy...

Sitten tehtiin vähän ostoksia Magnificent Milella.

Sitten tämmönen helvetti maan päällä, valtava pikkutyttöjen nukkeja myyvä liike.

Ihqudaaaaa!

Siellä tämäki tyttö veti äitiään kuus-nolla, kassit täynnä sadan dollarin nukkeja. Aivan karmiva paikka.

Ja käytiin vanhassa kaupungissa, joka paloi alunperin Chicagon suuressa palossa.

Sitten mentiin Navy Pierille.

No miltä se susta nyt tuntuu?

Kuulostaa yksinkertaiselta kun sen näin lyhyesti sanoo, mutta kävelyä tuli ihan sikana. Kotimatkalla kikatettiin vain hulluna ku jalat ei meinanu enää millään kantaa. Ja Ulpulle piti vielä löytää tyydytystä sen uudelle riippuvuudelle eli fro-yolle, frozen yogurtille, sen piti vielä päästä sitä syömään. Sen jälkeen tehtiin sitten ruoka hostellilla ja mun piti heittää raihnasille harteilleni reppu ja lähteä eri hostelliin yöksi. Kyllä ketutti. En siis ollut saanut Hi-hostellia varattua koko ajaksi, vaan menin sellaseen pieneen hostellin syrjemmässä.

Skydeckiltä, vielä

Se olikin sitten aikamoinen. Ensinnäkin sen sisustustyö oli kesken, seinät oli auki ja kaikkialla ei ollut ovia, ihmisiä nukkui ilmapatjoilla huoneissa. Suihkuja ei ollut kovin montaa. Oma huoneeni oli valmiiksi rakennettu, mutta aavistin vaikeuksia kun hämmästyksekseni sinne mentiin suoraan keittiö/oleskelutilasta. Ja niinhän siinä sitten kävi, että oleskelutilassa oli lauantaiyön kunniaksi bileet. Ihmiset möykkäsi siellä aamukolmeen asti, mikä oli aika jees, kun mun piti nousta viideltä Nykin lentoani varten. Kämppis kävi sanomassakin niille, että olkaa hiljaa, mutta ei se vaikuttanut. Henkilökuntaa ei ilmeisesti ole paikalla öisin. Aamulla kello sitten soi, ja kömmin ylös ja otan kamani huoneesta mukanani. Asettelin niitä olkkariin ja siinä sitten huomaan, että kas, sohvallahan on seksisessio käynnissä pyyhkeen alla. En meinannut ensin olla siitä hämärässä varma, mutta sitten siitä ei voinut erehtyä ja tultuani takaisin aamupesulta sohvalla makoili sitten pariskunta. Ja muilla sohvilla sammunutta bilekansaa. Että semmonen frathouse. Kirjoitin myöhemmin niille kirjelmän, ja vaadin rahojani takaisin, ei ollut ihan vaivan arvonen väärti kun lentokentälläkin olisi nukkunut paremmin.

Noin ylipäänsä meidän väsymys on lisääntynyt näin matkan edetessä. Lepo ei enää samalla tavalla palauta ja joihinkin asioihin on vaikeampi pureutua. Henkisesti se on koti-ikävää, ja tavallaan antautumista sille, että kohta se loppuu ja haluttaa lepäämään. On kivaa, mutta myös kuluttavaa.