Ranch-party ja oranki

Reaaliaikaisuus jatkuu, kyllä nyt hemmotellaan lukijakuntaa ja allekirjoittanut välttelee tehokkaasti esseiden kirjoitusta.

Pantteri ja kramppikäsi 

erinäisten apinoiden valtava elintila

Biisonit

Anakonda

Viimeiseen kolmeen yöhön en ole nukkunut kovin hyvin, joko omaa typeryyttä vain liian vähän tai kuten viime yönä, kun allergiat ei oikeen antanu lupaa hengittää. Ei yhtään myöskään helpota kun joka päivä kuluu hulluna energiaa touhottamiseen ja tämäkään päivä ei ollut poikkeus. Kävin eläintarhassa, kirjottelin koulujuttuja ja osallistuin kv-toimiston vaihtarien Ranch-partyyn.

Ottaen huomioon itse Wacon kaupungin laadun eli siis laaduttomuuden oli eläintarha erittäin laadukas. Ei mikään valtava mutta löytyi eksoottisen sademetsän eläimet ja kirahvit ja norsutkin. Erityisesti tykkäsin miten eläimillä oli runsaasti tilaa eikä minua haitannut ettei sen vuoksi jokaista vipeltäjää nähnyt, kunhan niillä on hyvät oltavat. Mikään ei tietysti aitoa vapautta voita, mutta siis jos nyt eläintarhassa on oltava. Terraariot oli myös tyylitelty hienosti taustamaalauksilla ja kävelyalueet oli koristeltuja.

Itseen teki vaikutuksen erinäiset runsaat leikkialueet sekä erikseen omistetulla alueella tai sitten eläinhäkkien keskuudessa. Ja taas lapsetti.

Flipeti flop!

AAAAAAAHHHH!!!

Wuu-huuu!

Squeeesh Squeeeesh!!
Liukumäki saukkoaltaan lävitse ja yksi tuli taputteleen mun kättä lasin takaa

Orankihäkin edustalla oli tämmöset köydet, ja pakkohan niihin oli päästä roikkumaan. Kotona kattelin kuvia ja olin ihan mielissäni että kylläpä se oli hauskaa, mutta sitten taas mieleen tulvi kaikenlaista mitä ois pitäny kokeilla vielä, erilaisia asentoja ja vaikka mitä. Ilmeisesti näitä roikkumaleluja pitäs olla kämppä täynnä kaikissa variaatioissaan, mikään ei tunnu riittävän.

Sitten iltapäivästä bussilla Ranch-partyihin eli kv-toimiston päättäjäiset aidolla teksasilaisella ranchilla. Tarjolla oli ilmaista barbecuemössöruokaa, täytyy todeta että ei iskenyt minuun lähtemättömästi tämä Teksasin grilliruoka tämän vaihdon aikana. Siliteltiin hevosia siinä heti alkuunsa ja sitten mentiin rattorilla (kyllä, haluan kirjoittaa sen justiinsa näin!) heinäpaalien päällä istuen pikkuiselle ajelulle ranchin ympäri.

Vanha ukkeli siinä meitä ajelutti.

rattori, ukko ja opaskoira

Sitten meille opetettiin country-tanssia, ensin semmoinen parimuodostelmatanssi ja sitten semmonen rivitanssi, jossa vaan edetään jaloilla potkien. Tanssiparina oli kv-toimiston teksasilaispoika, jolle tanssi oli ihan yhtä haastavaa ja hämmentävää kuin meille muillekin. Olin vähän väsymykseni ja stressini kanssa innokkuustyhjiössä tämän reissun suhteen, mutta ihan hauskaa siellä sitten olikin.

Ja olihan mulla cowboy-bootsit jalassa ja taisin olla melkeinpä ainoa sitä laatua. En viitsi väittää että olisin tässä oikeassa, mutta moneen muuhun vaihtariin ei ole paikallinen kulttuuri tarttunut tai ei ainakaan tunnu siltä, että ne olisi niin intensiivisesti siihen yrittäneet tutustuakaan. Mietin näin psykologina että ärsyttääkö niiden "coolien" vaihtarien seura minua sen takia että ne oikeasti on aika tyhjäpäitä vai siksi etten kuulu siihen posseen. En varsinaisesti kadu että päädyin hengaamaan vain muutaman vaihtarin kanssa täällä olon aikana ja enemmän paikallisten kanssa, koska olen todella iloinen että olen päässyt niin moneen aitoon jenkkiperheeseen tutustumaan ja kuulemaan asioista suoraan heiltä itseltään sen sijaan, että olisin jäänyt sille mistä lie temmattujen ennakkoluulojen ja kitinöiden tasolle. Vaihtarien seassa olisi ehkä muutama reissu enemmän tullut tehtyä, mutta toisaalta olen kyllä reissannut ihan hulluna ilmankin. Onhan se varmaan kiva kun espanjaa ja ranskaa puhuvia on molempia isot poppoot, mutta jos lähes viiden kuukauden oleskelun jälkeenkin pitää yhä keskustella siitä, että nyt yritetään puhua englantia eikä omaa kieltä niin mission failed, ainakin minun mielestäni. Ihan hyvää tekee kun väkisellä joutuu eroon omasta kulttuurista. Itse en malta odottaa kun koulun loputtua näen livenä suomalaisia, en vastaa reaktioistani.

Ihan tosissaan en oikeen kestä niiden vaihtarien seuraa, luoja paratkoon miten äänekästä sakkia ne on selvinpäinkin. Koko bussimatkan takaisin ne möykkäsi, kälätti, laulo jotain ihme rillutuksia ja läpsi käsillään. Tässä ääninäyte, pakko oli tallentaa kameralle kun tuntui että nyt jossain napsahtaa kun tätä kuuntelee pitkään yhtäjaksoisesti. Jatkoivat muuten ryyppäämään, kolmatta päivää putkeen, suoraan bussista. Joskus sanoin, että kaipaan biletystä ja niin yhä teenkin, mutta kaipaan sitä omaa ympäristöä sille vielä enemmän. Vanha pieru tai kuiva rusina, kun ei hotsita tunkea itseään näihin mukaan? Jääköön jokaisen tuomittavaksi.

Auringonlasku ja Lone Star taivaalla