torstai 5. huhtikuuta 2012

Palava vaahtokarkki-apina

Viime viikonloppuna olin telttailemassa yhdellä järvellä kera vaihtarien. Oli ihan kivaa.



Bluebonnet, Teksasin kansalliskukka, jonka poimimisesta saa 500 dollarin sakot. Ilmeisesti päälle istuminen on kuitenkin ihan ilmaista.

Rakensin venäläisen Anastasian kanssa meille teltan.

Oltiin järven rannalla lötköttämässä ja uimassa. Rannalla oli myös kaloja, jotka olivat ottaneet liikaa aurinkoa. Oikeasti ne kyllä oli huuhtoutunu rantaan roskan mukana, enkä halua tietää mikä ne on kalvanu luuhun asti. Paloin vähän auringossa ja kotona huomasin, että bikinien rusketusrajat on epäsymmetrisesti toisen rinnan alta puolessa välissä vatsaa. Tanning - ur doin it wrong....



Grillailtiin, ja taas sen näkee miten grillaus on miehisesti hyväksyttävä kokkausmenetelmä ympäri maailman. Meillä oli myös isot lastit alkoholia mukana, kun meidän ohjaajat ei itsekään jaksaneet seurata Baylorin nipotussääntöjä kun kyseessä on ryhmä kansainvälisiä opiskelijoita. Virkistävää.

tähän cooleriin oisin mahtunu kyyryssä sisään


Istuttiin piirissä ja pelailtiin typeriä piirileikkejä. Väsähdin moiseen ja siirryin nuotion ympärille juttelemaan vähän pienemmälle porukalle vähän kiehtovammista aiheista.

S'mores

Sitten mentiin telttaan nukkumaan. Yöllä muut vaihtarit alkoi möykätä etsiessään säkkipimeässä yösijaa ja makuupusseja. Kirosin mielessäni miksei ne voineet tehdä sitä valoisan aikaan. Minä ja Anastasia oltiin ainoat naiset, jotka kasasi oman teltan, mutta ikävissäni kaihosin ajatusta olla tällä reissulla suomalaisten kanssa, jotka yleensä osaa olla sen verta loogisia että ne pussit ois heitetty telttaan hyvissä ajoin.
Teltassa vai mausoleumissa? Paha sanoa...

Ja jos joku vielä sanoo, että meidän pitäisi opetella etelä-eurooppalainen juomakulttuuri niin metsään kyllä mennään! Ketkään ei juo niin paljon kuin ranskalaiset ja espanjalaiset ja ne myös puhuu siitä koko ajan, ihan kuin päässä ei mitään muita ajatuksia olisikaan. Hoikkia tyttösiä olivat kun tultiin, mutta kaljoittelu ja burgerit yhdistettynä heidän kulttuurin tyypilliseen tapaan syödä tosi myöhään on saanut tyttösille aikaan kauniin turvotuksen vatsan seudulle. Naureskelen mielessäni kun ne on niin hirveän tarkkoja siitä rasvaprosentistaan ja ulkonäöstään, mutta ei ne oikeen tunne mitään terveellisiä keinoja ohjata syömistään ja siinä se tulos sitten pullottaa. Harmi vaan kun ne sitten menee kotiin ja sanovat että amerikka teki tämän heille, mikä on vain puolitotuus ja toinen puoli löytyy peilistä, minne ei useinkaan kovin syvällisissä merkeissä katsella. 
En varmasti palanu auringossa!
Suomi ja Venäjä syleilee


Sitten käytiin melomassa kanootilla koulun rannassa. Taas oli typerää turvallisuusvouhotusta ilmassa ja sain aikaiseksi pikkuipana-vitutuksen kun jouduin istumaan ainoana kanootin lattialla mudan ja veden päällä. Kengät kastui ja ei oo kivaa kun kylmä vesi hissukseen leviää pitkin hanuria.



Loppuun vähän pihalla hillumista. Tähän minä kulutan aikani kun odottelen että Josh saa tupakkansa poltettua. Devil finds work for idle hands. Ens kerralla vähän sporttisemmassa vaatetuksessa, ulkona on öisinki niin kuuma ja kostea pelkästään seisoessa.






Kuvissa näkyy mun uudet Vibram FiveFingersit, oon niistä kovin ylpeä. Kommenttia tulee koko ajan, joskus tyypit vaan tuijottaa eikä uskalla sanoa mitään kunnes sitten kysyn ja ne pusertaa ulos että ku ne on niin oudot... Terveelliset ja monipuoliset, oon kävellyt, pikkusen juossut, aerobicannu, kiipeilly ja melonu nuo jalassa ja tarkotan tehä reppureissaukseni koulun päätteeksi nuo ainoina kenkinäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti