Miten tähän päädyttiin

Eli sinulle, joka seuraat perässäni joku päivä. (kirjoitettu 2.1 Lontoon kentällä)

On mi wayz!

Yliopiston kahdenvälisten kohteiden haun tulokset olivat selvillä marraskuussa ja melko pian piti sitten mennä yliopiston kielitesteihin. Iisi piisi ja piece of nakki, onneksi ei tarttenu lähteä Helsinkiin TOEFL:iin. Sen jälkeen oli sitten pitkään hiljaiseloa, toukokuussa aloitin hakuprosessin mutta silloin ei paljon mitään ollut tehtävissä.  Elo/syyskuussa pääsi sitten byrokratian makuun. Kaikki paperit Kelaa ja Bayloria ja ja ja ja varten oli jo tehty, kun sitten hoksittiin että maisterinahan minun on sittenkin lähdettävä (olenhan jo viidennen vuoden opiskelija). Siitähän se riemu sitten vasta repesi, edessä oli mm kahden suosituskirjeen vinkuminen yliopistoproffilta, mikä on erittäin ei-suomalaista, kun kuulemma jenkeissä proffat ovat ihan oikeasti suhteessa opiskelijoihin, vähän niin kuin tutorina ja saattaa olla jopa yhteisiä illallisiakin ja kaikkea. Sen jälkeen, ja kun olin kirjoittanut jo itsestäni lyhyen esseen verran tekstiäkin, tuli yhtäkkinen pyyntö Skypettää laitoksen väen kanssa. Tässä vaiheessa mainittakoon että opiskelen siis psykologiaa ja paikalliset rohvessorit halusivat kysellä minulta tarkemmin minun ammatillisista ja akateemisista tavoitteistani. No siinähän ei sitten muu auttanut kuin pistää soitellen. Hauskasti kävi vielä siinä lopussa, kun jäin odottamaan heidän sulkevan yhteyden ja sitten se jäikin auki hyväksi toviksi. En nyt mitään dramaattista kuullut mutta pitkään ne jutteli että mitä kursseja minun kannattaisi käydä. Yhäkin ihmetellen, että miten niitä kiinnostaa, kun Suomessa sitä ollaan asenteella ”varmistetaan että niillä on hyvä olla ja kivaa, mutta kohtahan ne jo lähtee ja suurin osa tulee bilettämään niin ihan sama miten niillä koulu menee”. Baylorissa ollaan muutenkin ihan ”Herran kukkarossa”, kun asuntolaan ei saa viedä alkoholia ja vastakkainen sukupuolikin saa käydä kylässä vierailuaikojen puitteissa, saatettuna. Jestas sentäs, mitä kaikkea hurjaa sitä voikin sattua jos miehet saa kävellä käytävillä ilman valvontaa!

Nooh, sitten koitti viisumin aika. Se piti mennä Helsinkiin hakemaan. Sitä ennen oli takana hirveän paperinivaskan täyttö ja BAylorista tuli I-20 eli viisumikirjelmä. Junassa Helsinkiin huomaan papereissa pikkupräntin että viisumihaastatteluhan maksaa, ja jos ei ole maksettu niin ei haastatellakaan. Niih! No sitten ei muuta ku kiireellä nettikahvilaan maksamaan ja seuraavana aamuna haastatteluun. Konsulaatti oli tavallisessa kerrostalossa ja ohje oli, että paina ovikelloa ja esitä asiasi täsmälleen varattuna aikana, ei yhtään jälkeen eikä yhtään ennen. No kun se oli tavallinen talo niin pääsin sisään jo asukkaiden mukana, sitten istuin rappukäytävässä odottamassa että saan käydä painamassa sitä kelloa… Sitten sisällä oli vastassa täysin lentokenttää vastaavat turvatarkastukset . Kuumottava paikka, vaikka itse haastattelu oli ihan mitätön. Sellaisena ekstrakivana ne otti mun passin ja halusivat kirjatun kirjeen multa jolla lähettää sen takaisin. Ei muuta ku reppu selkään ja laukku olalle ja postiin hakemaan tyhjää kirjettä. 112e haastattelun hinnalla ei vielä saa kirjekuorta, mitä minä oikein kuvittelinkaan…

ekan yön hotelli, pienin huone: 2 parisänkyä

Loppuvuodesta alkoi sitten olla tilanne se, että vähän väliä tuli joku virallinen juttu hoidettavaksi, lisää lomakkeita täydennettäväksi jne. Joka päivä tein jotain vaihtoon liittyen, kurssien suunnittelukin otti oman aikansa. Ei sillä että tämä kaikki olisi ollut vaikeata, ei vaan millään enää olisi jaksanut sitä lomakkeilua ja sähköpostittelua. Sitä, että tietää nyt kaiken olevan kuosissa. Enkä vieläkään, kaiken huolellisuuden jälkeenkään, ole varma olenko tehnyt ihan kaiken. Vielä ne varmaan jotain keksii mitä en ole tehnyt.

Vaihtarien saapumisajaksi ilmoitettiin 3.1. Kiitti letuista, sanoisin. Uusi vuosi ja synttärit oli sitten sen mukaiset, että seuraavana päivänä lähtö Helsinkiin, kun lennot aikaisin aamulla 2.1. No pakkohan se oli juhlia kun täytin sentään 25 ja elämäni kapulan kanssa läksin sitten Helsingin junaan ensimmäisenä päivänä. Että hei hei vaan, Jyväskylä. Lentoliput oli myös hinnoissaan ja yöpaikkaa piti hetki miettiä kun kaverit oli estyneitä sen Uuden vuoden vuoksi. Sukulaisille onnekseni pääsin ja se menikin kivasti sitten se yöpyminen. Sitten tämä ryysis nyt täällä kentällä… Yhäkin siis Lontoossa naputtelen, mutta nettiin en täällä päässyt niin tiedä nyt sitten mikä on päivä kun tämän pääsen lähettämään. Ostin muuten lentosukat ja nyt tuntuu hassulta jaloissa :D Kiitos vaan Hannalle, uusi tuttavuus Lontoon lennolta, vinkistä!

Dallasin valot

Jahas, nyt sitten Dallasin koneeseen. Ja sehän on onneksi siellä kaikista kauimmaisimmalla portilla, jonne kestää 20min kävellä :D Yhteensä siis tämä matka tulee kestämään 21h.

Ja lisätään vielä, että ihastuttavia nämä ihmiset, lennollakin tutustuin Dallasilaiseen perheeseen ja ah sitä maalaisaksenttia :D Muutoin oli kyllä raskas lento, todella ahdasta ja tukalaa, kone oli samanlainen purtilo kuin mikä tahansa euroopan lyhyt lento...